• Toisen koronarokotteen saanut 47 prosenttia Suomen väestöstä – taudin ilmaantuvuus on 172 tapausta sataatuhatta asukasta kohden

    Suurin ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jossa se on 297. Ilmaantuvuus on korkeaa myös Varsinais-Suomen (182), Kainuun (180) ja Lapin sairaanhoitopiireissä (178).
    Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa jo lähemmäs 124000. LEHTIKUVA / SILJA-RIIKKA SEPPÄLÄ
    Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa jo lähemmäs 124000. LEHTIKUVA / SILJA-RIIKKA SEPPÄLÄ 
    Uutiset
    25.8.202115:29
    STT

    Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut noin 3,94 miljoonaa ihmistä eli 70,9 prosenttia Suomen väestöstä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

    Ensimmäisen annoksen saaneiden määrä nousi eilisestä vajaalla 12 000:lla.

    Toisen annoksen osalta rokotuskattavuus on nyt 47 prosenttia, mikä tarkoittaa noin 2,61 miljoonaa ihmistä. Toisen rokoteannoksen saaneiden määrä kasvoi vuorokaudessa runsaalla 33 000:lla.

    Prosenttiluvuissa otetaan huomioon koko Suomen väestö, ei vain rokotettava väestö eli yli 12-vuotiaat.

    THL kertoi myös, että Suomessa on tänään raportoitu 574 uutta koronavirustartuntaa. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 9 510 tartuntaa, mikä on 207 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

    Viimeisen kahden viikon tartuntaluku on viimeksi kesäkuun lopussa ollut pienempi kuin sitä edeltävän kahden viikon luku.

    Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa nyt 123 635.

    THL:n mukaan Suomessa on koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa 98 ihmistä, joista tehohoidossa 23. Sairaalahoidossa olevien määrä on laskenut maanantaista kolmella. Tehohoidossa on sama määrä ihmisiä kuin maanantaina.

    Koronaviruksen kahden viikon ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on 172, joka on kolmea pienempi kuin sitä edeltäneen kahden viikon aikana.

    THL:n tietojen mukaan suurin ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jossa se on 297. Ilmaantuvuus on korkeaa myös Varsinais-Suomen (182), Kainuun (180) ja Lapin sairaanhoitopiireissä (178).

    Matalinta ilmaantuvuus on Ahvenanmaan (37) ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiireissä (42). Luvut ovat pyöristettyjä.

    Artikkelin aiheet
    koronarokotus
    koronavirustartunta
    THL
    Suomi
    sairaanhoitopiirit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle