• Muistisairasmenehtyiturhaan

    Uutiset
    13.9.201316:00
    Tarja Halla

    Muistiliitto haluaa lisätä kansalaisten tietoisuutta sairastuneiden arjesta ja välittämisen tärkeydestä. Kampanja sai alkunsa traagisesta tosielämän tapauksesta, jossa muistisairas nainen paleltui hankeen.

    Välittämistä tarvitaan esimerkiksi silloin, kun ihminen kulkee tohvelit ja sisävaatteet päällä kovassa pakkasessa. Terve ihminen ei tahallaan lähde paleltumaan.

    ”Ihmisten välinpitämättömyys toisiaan kohtaan tuntuu olevan yhteiskunnassamme enemmän sääntö kuin poikkeus”, Muistiliiton hallituksen puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen sanoo.

    Suomessa katoaa lähes päivittäin muistisairaita ihmisiä ja avuksi hälytetään poliisi.

    Muistisairaita on maassamme noin 130 000. Nuorin diagnoosin saanut on 38-vuotias. Sairaus muuttaa usein käytöstä eikä outoon käytökseen uskalleta tai haluta puuttua.

    TARJA HALLA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    muistisairaudet
    Muistiliitto
    yhteiskunnallinen välittäminen
    kampanja
    muistisairaat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle