• Presidentti Niinistö esitti Putinille huolensa Itämeren tilanteesta

    Presidentti Niinistö on esittänyt Venäjän presidentille Vladimir Putinille huolensa Itämeren tilanteesta.
    Venäjän presidentti Vladimir Putin vierailee parhaillaan Naantalin Kultarannassa. Putin vieraili Suomessa viimeksi kolme vuotta sitten. LEHTIKUVA / Jussi Nukari
    Venäjän presidentti Vladimir Putin vierailee parhaillaan Naantalin Kultarannassa. Putin vieraili Suomessa viimeksi kolme vuotta sitten. LEHTIKUVA / Jussi Nukari 
    Uutiset
    1.7.201621:29
    STT

    Niinistön mukaan alueen maiden tulisi sopia, ettei alueella lennetä ilman transpondereita.

    Putinin mukaan myös Nato-maiden lentokoneet lentävät Itämeren alueella ilman transpondereita. Vladimir Putin sanoo, että Venäjä hyväksyy Niinistön ehdotuksen ja ottaa sen esille Naton kanssa.

    Putin saapui Kultarantaan myöhään iltapäivällä. Hänen saapuessaan valtionpäämiehet kättelivät lyhyesti, poseerasivat muutaman sekunnin kuvaajille ja siirtyivät sisätiloihin keskinäisiin neuvotteluihin.

    Tapaamisen aluksi presidentti Putin totesi ilokseen, että Kultarannassa ei mikään ole muuttunut. Putin piti tätä hyvänä, koska hän ihasteli kesäisessä auringossa kylpevää Kultarantaa kauniiksi ja hienoksi paikaksi.

    Niinistö vastasi Putinille, että vaikka mikään ei ole Kultarannassa muuttunut, maailmalla valitettavasti on kylmä eikä suunta ole välttämättä hyvään suuntaan.

    "Siksi on tärkeää, että me pääsisimme hyvissä asioissa maailmalla eteenpäin ja teillä on siinä merkittävä osa", Niinistö sanoi.

    Putin totesi, että valtionpäämiehillä on paljon puhuttavaa maailman ja Euroopan tapahtumien vuoksi. Putin totesi niin ikään, että presidentit aikovat keskustella kahdenvälisistä suhteista ja sanoi olevansa erittäin iloinen saamastaan tapaamismahdollisuudesta.

    Artikkelin aiheet
    Sauli Niinistö
    Vladimir Putin
    Itämeri
    Kultaranta
    Nato
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena