• Vaalit ovat kansanäänestys

    Uutiset
    1.10.201216:00
    MT toimitus

    Syksyn kuntavaaleissa on kysymys Suomen suunnasta. Jatketaanko nykyisellä

    keskittämisen linjalla, vai harjoitetaanko hajautettua ja ihmisläheistä politiikkaa?

    Kataisen hallituksen suurkuntahanke on täysin väärää politiikkaa. Se ei ole kuntauudistus, vaan asumisen, palvelujen ja päätöksenteon keskittämistä.

    Mihin kuntaa tarvitaan?

    Kunnat huolehtivat lähipalveluista, kuten peruskoulusta, lukiosta, vanhusten hoidosta, lasten päivähoidosta ja terveyspalveluista. Kunnan kautta toteutuu myös lähidemokratia eli asioihin vaikuttaminen.

    Keskustalaisessa ajattelussa kunnallinen päätöksenteko on kansanvaltamme kulmakivi. Maltillisia ja järkeviä uudistuksia tarvitaan, mutta kaikissa tapauksissa päätösten kuntien itsenäisyydestä ja mahdollisista liitoksista tulee olla paikallisten

    ihmisten ja valtuutettujen käsissä. Pakkoliitoksiin ei pidä suostua missään olosuhteissa.

    Mikään kunta Suomessa ei pysty pyörittämään palveluitaan vain omilla verotuloillaan.

    Kaikki suuretkin kaupungit

    saavat valtionosuuksia. Esimerkiksi Espoo saa 122 euroa asukasta kohden vuodessa. Suurkuntahanke ei ole ratkaisu kuntien rahoitusvajeeseen.

    Suurkuntahanke toteutuessaan näivettää maaseudun reuna-alueet, palvelut keskittyvät kuntien keskuksiin.

    Byrokratia lisääntyy suurissa

    kunnissa, ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet itseään koskeviin asioihin heikkenevät.

    Järkevää yhteistyötä kuntien kesken pitää laajentaa ja kehittää. Kuntavaaleissa äänestäjillä on valinnan paikka, jatketaanko Suomessa keskittämispolitiikkaa

    vai palataanko ihmisläheiseen lähidemokratiaan.

    Asko Veikkola

    kesk.

    Lapua

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kuntavaalit
    kuntauudistus
    keskittämispolitiikka
    lähidemokratia
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle