Janne Saarikivi ehdotti kolumnissaan (HS 7.9.) tieteellistä koetta, jossa maataloustuki lakkautettaisiin ja rahat ohjattaisiin vapaalle tieteelle. Näin saataisiin vuosittain apuraha 100 000 tutkijalle, jotka loisivat innovaatioita ja kehittäisivät uutta yritystoimintaa.
Ajatusleikkiä voi jatkaa hieman pidemmälle ja miettiä kokeen seurauksia.
Ilman tukia viljelystä ei jää viivan alle mitään, joten seurauksena olisi maatalouden alasajo. Suuri merkitys olisi maatalous- ja puutarhatiloilla työskentelevien reilun 150 000 ihmisen työn loppumisella.
Samoin elintarvike- ja panosteollisuudesta sekä kaupan alalta häviäisi vähintään kymmeniä tuhansia työpaikkoja lisää.
Mitä innovaatioita tutkijat sitten voisivat luoda?
Kuinka kauan kestäisi ennen kuin joku keksisi, että Suomen kannattaisi alkaa tuottaa maailman puhtainta ruokaa, kun olosuhteemme siihen hyvin sopivat? Vaadittaisiinko, että Suomen pitäisi tehdä osansa maailman kasvavan väestön ruokkimisessa, kun ilmastonmuutos uhkaa maailman tärkeimpiä ruuantuotantoalueita?
Ehdottaisiko joku heistä, että suomalaisten pitäisi vaalia maatalouden vuosisatojen saatossa muovaamia kulttuurimaisemia ja alkuperäisiä eläinrotuja ja kasvilajikkeita? Näille sitten rakennettaisiin tukijärjestelmä, kun sellainen muissakin länsimaissa on.
Toki näin voitaisiin saada yksinkertaisempi ja paremmin tämän päivän tarpeita vastaava järjestelmä, mutta hinta olisi kova.
Suomen 50 000 maatilalla eletään nyt vaikeita aikoja. Niillä monilla on satsattu sielun lisäksi kaikki raha ja aika tilan kehittämiseen ja sukupolvien ketjun ylläpitämiseen.
Meillä on valtit käsissämme. Voisimmeko siis hyödyntää mahdollisuutemme ja vahvuutemme nyt ja olla sortumatta hedelmättömään vastakkainasetteluun?
Siri Taalas
MMM, agronomi, lampuri
Hauho