• Lainakatto astuu voimaan heinäkuun alusta

    Asunnon hankintaan voidaan myöntää enintään 90 prosenttia lainaa. Ensiasunnon oastajalta vaaditaan vähemmän omaa rahaa.
    Lain myötä asiakas voi saada lainaa korkeintaan 90 prosenttia annettavien vakuuksien käyvästä arvosta. LEHTIKUVA / Pekka Sakki
    Lain myötä asiakas voi saada lainaa korkeintaan 90 prosenttia annettavien vakuuksien käyvästä arvosta. LEHTIKUVA / Pekka Sakki 
    Uutiset
    28.6.201618:40
    STT

    Asuntolainojen lainakatto tulee voimaan heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Lakimuutos koskee uusia asuntolainoja.

    Lain myötä asiakas voi saada lainaa korkeintaan 90 prosenttia annettavien vakuuksien käyvästä arvosta. Käypä arvo tarkoittaa käytännössä asunnon hankintahintaa.

    Ensiasunnon ostajien lainakatto on kuitenkin 95 prosenttia ja ASP-lainassa 90 prosenttia.

    Pankki voi tosin jo nyt päättää, että asuntoa vastaan saa lainaa esimerkiksi vain 70–75 prosenttia kauppahinnasta.

    Finanssialan Keskusliiton pääekonomisti Veli-Matti Mattila sanoo, että lainakaton tavoitteena on vaikuttaa rahoitusjärjestelmän vakauteen. Se antaa tarvittaessa valvovalle viranomaiselle mahdollisuuden puuttua tilanteeseen myös alentamalla kattoa. Näin halutaan välttää kotitalouksien liiallinen velkaantuminen ja asuntomarkkinoiden ylikuumeneminen.

    Pankeilla on vastedes velvollisuus vuosineljänneksittäin raportoida lainoista ja vakuuksista Finanssivalvonnalle.

    Artikkelin aiheet
    lainakatto
    asuntolaina
    Finanssivalvonta
    Finanssialan Keskusliitto
    Veli-Matti Mattila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria