• Kansalaisaloite Työrauha haluaa rajoittaa poliittisia lakkoja

    Poliittisten lakkojen kustannukset lankeavat yrityksille, vaikka niillä ei olisi mahdollisuutta vaikuttaa lakkojen syihin tai syntyyn, aloitetta perustellaan.
    Kuvakaappaus aloitteen verkkosivulta.
    Kuvakaappaus aloitteen verkkosivulta. Kuva: Työrauha
    Uutiset
    25.4.201817:00
    Aimo Vainio

    Poliittiset lakot vahingoittavat yrittäjä Topi Paanasen mukaan yritysten toimintaedellytyksiä ja syövät Suomen kilpailukykyä.

    Siksi Paananen teki Työrauha 2018 -nimisen kansalaisaloitteen ja toivoo sen saavan 50 000 kannattajaa ja eduskuntakäsittelyn lain muuttamiseksi.

    Aloitteessa esitetään, että poliittiset lakot sallittaisiin vain jos niillä on liityntä työehtoihin ja ne ovat mielenosoitusluonteisia.

    ”Poliittiset lakot eivät liity suoraan työehtoihin, eivätkä työnantajat voi vaikuttaa poliittisen lakon syntyyn tai syihin. Silti kustannukset maksaa ennen kaikkea yrittäjä. Asetelma on epäoikeudenmukainen”, Paananen perustelee.

    Tällä hetkellä laki sallii poliittisen lakon, jonka kestoa ei ole rajattu. Siinä Suomen laki poikkeaa muista Pohjoismaista.

    Kansalaisaloite avautuu verkkopalvelussa tänään keskiviikkona.

    Aloitteen taustaksi on tehty Taloustutkimuksen kanssa kysely, jossa lähes puolet vastaajista ei hyväksyisi poliittisia lakkoja.

    Artikkelin aiheet
    poliittinen lakko
    kansalaisaloite
    Työrauha
    työelämä
    Suomen laki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle