• Sipooseen on suunnitteilla hirsitalokylä – ainutlaatuinen hanke herättänyt jo satojen yhteisöllisyydestä ja perinnerakentamisesta innostuneiden kiinnostuksen

    Tavoitteena on rakentaa perinnekylästä yhteisöllisyyttä ruokkiva asuinalue.
    Ideasuunnitelmassa näkyy hirsirakennuksia pihapiireineen. Välissä kulkee puiden ja rakennusten reunustama kylänraitti.
    Ideasuunnitelmassa näkyy hirsirakennuksia pihapiireineen. Välissä kulkee puiden ja rakennusten reunustama kylänraitti. Kuva: Talonpoikaiskulttuurisäätiö
    Uutiset
    16.11.202020:02
    Tuulikki Viilo
    Talmassa sijaitsevan Varpulan tilan päärakennus on siirretty paikalle Kauhavalta.
    Talmassa sijaitsevan Varpulan tilan päärakennus on siirretty paikalle Kauhavalta. Kuva: Ritva Tuomi

    Uudellemaalle Sipoon Talmaan on suunnitteilla ainutlaatuinen perinnetalojen alue. Sinne on tarkoitus siirtää vanhoja ja perinteisin menetelmin rakennettuja hirsitaloja.

    Talonpoikaiskulttuurisäätiö ja Sipoon kunta allekirjoittivat hiljattain sopimuksen yhteistyöstä.

    Alue on tällä hetkellä peltoihin rajoittuvaa metsää, kertoo hanketta eteenpäin vienyt Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallituksen jäsen ja Varpulan luomutilan isäntä Jari Vesanen.

    Tavoitteena on rakentaa perinnekylästä yhteisöllisyyttä ruokkiva asuinalue. Ideasuunnitelmaan on piirretty esimerkiksi yhteislaidun.

    Markkinatutkimuksessa kiinnostuksensa alueeseen ilmoitti lähestulkoon 200. Tontteja tulee enintään 25. ”Jotakin se voi kuvata, vaikka ei asemakaavan varsinainen laatiminenkaan ole alkanut.”

    Kylän nimeksi on sosiaalisessa mediassa ehdotettu esimerkiksi Vesalaa (Jari Vesasen mukaan), Suden kylää (Sipoon vaakunan mukaan), Kontua (kuten kirjassa Taru Sormusten Herrasta) ja Varpulaa (Varpulan luomutilan mukaan). Koska Sipoo on kaksikielinen, nimenkin pitää toimia kahdella kielellä.

    Varsinaista kaavaa aletaan laatia ensi vuonna. Ehdotus on tarkoitus saada lausuntokierrokselle syksyllä, jolloin kiinnostuneilla on mahdollisuus vaikuttaa lohkottavan tontin kokoon.

    Tontit ovat kooltaan 1 500–2 000 neliötä, mutta niitä voidaan suhteuttaa tarpeen mukaan.

    Yksi tavoitteista on koota perinnetaloihin liittyvää osaamista yhteen paikkaan. ”Syntyy tiivistymä, jossa tekijät ja heitä tarvitsevat kohtaavat helpommin”, Jari Vesanen sanoo. Hän omistaa alueella sijaitsevan Varpulan tilan.

    Lue lisää:

    Hurja muutos: Rapistunut pohjalaistalo nousi uuteen loistoon – Vanhoja taloja on Suomessa toisinaan pilattu ajattelemattomilla remonteilla

    Omista kuusista veistetty hirsitalo sai päälleen käsintehdyn peltikaton ja eristeeksi lampaanvillaa

    Artikkelin aiheet
    sipoossa hirsitalokylä
    perinnerakentaminen
    yhteisöllisyys
    Talonpoikaiskulttuurisäätiö
    tontit ja asuinalueet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria