• Vappupäivä alkoi poutaisena, mutta lännestä saapuu vesisateita –  pohjoisessa sataa lunta tai räntää

    Lähipäivinä sää kylmenee ja muuttuu sateiseksi aina eteläistä Suomea myöten.
    Pilvisyys on lännessä runsasta. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Pilvisyys on lännessä runsasta. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER 
    Uutiset
    1.5.201912:53
    STT

    Vappupäivän aamua on päästy viettämään laajalti poutaisessa säässä. Maan etelä- ja keskiosissa sää on ollut aamulla aurinkoinen, ja päivän mittaan lämpötilat kohoavat ylimmillään 15 asteen paikkeille, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

    Puolenpäivän jälkeen maan länsiosiin saapuu vesisadekuuroja, ja pilvisyys on lännessä runsasta. Lämpötilat jäävät lännessä 5–10 asteen välille.

    Etelä- ja Itä-Suomessa sää pysyy vielä päivällä poutaisena, vaikka pilvisyys lisääntyy. Kaikkein lämpimintä on tänään maan etelä- ja itäosissa.

    Iltapäivällä kylmä ja sateinen rintama ehtii Turku–Tampere–Jyväskylä-linjan vaiheille. Illemmalla sateita voi yltää jo esimerkiksi Uudenmaan länsiosiin ja Savoon.

    Koillismaalla sekä Etelä- ja Keski-Lapissa on satanut lunta tai räntää, ja lämpötilat ovat nollan tuntumassa. Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä Kainuussa ja Koillismaalla.

    Lisäksi metsä- tai ruohikkopalovaroitukset ovat yhä voimassa laajoilla alueilla aina Lounais-Lappia myöten.

    Lähipäivinä sää kylmenee ja muuttuu sateiseksi aina eteläistä Suomea myöten.

    "Lämpötilat jäävät etelässäkin alle kymmeneen asteeseen. Viisi astetta voi olla tiukassa perjantaina", sanoo meteorologi Anja Häkkinen Ilmatieteen laitokselta.

    Häkkinen ennakoi, että Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Koillismaalla voi tulla lumisateita jälleen perjantain vastaisena yönä ja perjantainakin. Lämpötilat jäävät näillä alueilla nollan vaiheille tai jopa pakkasen puolelle.

    Ajokeli heikkenee lähipäivinä monin paikoin. Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli on torstaina ja perjantaina erittäin huono lumi- tai räntäsateen takia useissa maakunnissa, muun muassa Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa. Ilmatieteen laitos varoittaa, että onnettomuusriski on huomattava ja liikenteessä voi olla suuria häiriöitä.

    Artikkelin aiheet
    Vappupäivä
    sää
    lumisade
    vesisade
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle