• Kaivinkone rouhii vettä vapaaksi Kiiminkijoella

    Kiiminkijokivarressa on suojattu kymmenkunta asuintaloa. Kaivinkone rouhii patoja, jotta vesi pääsisi virtaamaan.
    Kiimingin keskustan kohdalla olevaa jääpatoa rouhitaan parhaillaan kaivinkoneella.
    Kiimingin keskustan kohdalla olevaa jääpatoa rouhitaan parhaillaan kaivinkoneella. Kuva: Suvi Niemi
    Uutiset
    12.4.201614:42
    Suvi Jylhänlehto

    Oulu (MT)

    Valtavat jäälohkareröykkiöt ovat vaikuttava näky. Luonnonvoima mykistää.

    Oulu-Koillismaan pelastuslaitos seuraa Kiiminkijoen tulvatilanteen kehittymistä tiiviisti.

    Jääpatojen nostattama tulvavesi on katkonut teitä ja saartanut useita kiinteistöjä joen varrella. Pelastuslaitos on suojannut tähän mennessä yhteensä kymmenkunta asuinkäytössä olevaa rakennusta.

    "Pelastuslaitoksen pyynnöstä muutamien talojen asukkaita on kehotettu poistumaan", Kiimingin paloaseman palopäällikkö Tauno Toivanen kertoo.

    Tolvasen mukaan noin 15 kiinteistöä on kastunut. Niistä suurin osa on vapaa-ajan asuntoja.

    Maanantain ja tiistain välisenä yönä tilanne pysyi rauhallisena pakkassään takia.

    "Tilanteet vaihtelevat nopeasti, kun päivä lämpenee", johtava vesitalousasiantuntija Timo Karjalainen Pohjois-Pohjanmaan elykeskuksesta toteaa.

    Kiimingin keskustan kohdalla on parhaillaan kaivinkone töissä.

    "Hieman aukaistaan rantaa, jotta vesi pääsee virtaamaan", hän selventää. Patoa ei kannata kuitenkaan purkaa kokonaan.

    Pelastuslaitoksen mukaan jääpatojen aiheuttama tulvauhka on tällä hetkellä suurin Alakyläntien sillan, Tirinkylän yläpuolella olevan Lehtolankosken sekä Kiimingin keskustassa olevan Niemeläntörmän alueella. Myös Koitelinkosken yläpuolista aluetta tarkkaillaan.

    Kiiminkijoella jäät ovat lähteneet tänä keväänä liikkeelle tavallista paksumpina, ja jääpatoja on ollut enemmän kuin yleensä.

    "Virtaama ei ole ongelma, vaan kova jää", Toivanen täsmentää.

    KORJATTU 12.4. KLO 15.18: Palopäällikön sukunimi on Toivanen, ei Tolvanen. Toimitus pahoittelee.

    Artikkelin aiheet
    Kiiminkijoki
    tulva
    pelastuslaitos
    jääpato
    kaivinkone
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria