• Henriksson Ylellä: Hallitus joutuu pohtimaan valmiuslain käyttöä, jos alueet eivät noudata koronaohjeita

    Valmiuslain soveltaminen voisi myös tarkoittaa koskemista hoitohenkilökunnan työehtoihin tai viime kädessä ulkonaliikkumisrajoituksia.
    Henriksson kommentoi asiaa Ylen Ykkösaamussa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
    Henriksson kommentoi asiaa Ylen Ykkösaamussa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO 
    Uutiset
    27.2.202112:35
    STT

    Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mukaan hallitus on lähellä valmiuslain käyttöönottoa, jos alueet eivät noudata koronarajoitusten asettamisessa niille annettuja suosituksia ja ohjeita.

    Henriksson kommentoi asiaa Ylen Ykkösaamussa. Valmiuslain käyttöönotto voisi Henrikssonin mukaan tuoda hallitukselle sekä sosiaali- ja terveysministeriölle tiukemmat ohjaimet käsiinsä.

    Valmiuslain soveltaminen voisi myös tarkoittaa koskemista hoitohenkilökunnan työehtoihin tai viime kädessä ulkonaliikkumisrajoituksia. Henriksson kuitenkin toivoi, että niitä ei tarvitsisi ottaa käyttöön.

    Hallituksen tällä viikolla julkistamat koronalinjaukset ovat johtaneet tulkintaeroihin eri puolilla maata.

    Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä on todennut, ettei se näe tarvetta siirtyä osittaiseen etäopetukseen. Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan kaikkia liikuntapaikkoja ei puolestaan tarvitse sulkea, ja Pohjois-Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä ei näe tarvetta uusille lisärajoituksille.

    Henriksson kertoo yllättyneensä tilanteesta. Hän on huolissaan, jaetaanko alueilla hallituksen tilannekuva koronaepidemiasta.

    "Hallitus on ehkä enemmän huolissaan mutaatioviruksesta ja sen leviämisestä. Näemme että pääkaupunkiseudulla jo puolet tartunnoista on brittimuunnoksia. Ehkä tätä ei ole oivallettu tai oikein sisäistetty kaikkialla. Nyt meidän olisi tehtävä kaikki, jotta emme joudu ottamaan kaikkien kovimpia rajoituksia voimaan, koska se on se, mitä meidän pitäisi nyt yhdessä välttää", Henriksson sanoi.

    Henrikssonin mukaan aluehallintovirastoilla on valtuudet sulkea linjatut tilat ja myös velvollisuus turvata kansalaisten oikeus terveyteen ja elämään. Hän kertoo ymmärtävänsä, että paikka on tiukka aluehallintovirastoille ja kunnille.

    "Minä toivon, että viikonlopun aikana saadaan selvyyttä siihen, mitä tehdään alueilla. Toivon, että keskustelemalla päästään eteenpäin ja tässä tehtäisiin sellaisia päätöksiä, joilla myös kansalaisten näkökulmasta saadaan selvyyttä asiaan."

    Artikkelin aiheet
    Anna-Maja Henriksson
    valmiuslaki
    koronapandemia
    hallitus
    rajoitukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle