• Joka toinen arvioi työnsä vaativan lähivuosina uutta osaamista, useimmat uskovat kehittyvänsä

    Liki puolet olisi halunnut kouluttautua pidemmälle, mutta siihen ei ole ollut aikaa tai rahaa.
    Opintojensa kanssa kamppailevien opiskelijoiden henkilökohtaista tavoittelua on tehostettu ja lisätty yliopistoissa. Kuvituskuva.
    Opintojensa kanssa kamppailevien opiskelijoiden henkilökohtaista tavoittelua on tehostettu ja lisätty yliopistoissa. Kuvituskuva. Kuva: LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Uutiset|Koulutus
    10.1.202311:00
    STT

    Kyselyssä puolet suomalaista uskoo työnsä muuttuvan lähivuosina niin, että se vaatii uutta osaamista. Asia ilmenee Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen teettämästä kyselytutkimuksesta.

    Vastaajista useampi kuin kaksi kolmasosaa sanoi luottavansa, että pystyy kehittämään osaamistaan niin, että pärjää työelämässä myös tulevaisuudessa. Kolme neljästä koki, että heidän osaamisensa on riittävää nykyiseen työhönsä nähden.

    Vastaajista hieman useampi kuin kaksi viidestä kertoi, että olisi halunnut kouluttautua pidemmälle. Lisäkoulutuksen esteeksi koettiin muun muassa opiskelun ja työn yhteensovittamisen vaikeus sekä ajan ja rahan puute.

    Kantar Public -tutkimusyrityksen tekemään kyselyyn vastasi marraskuussa noin 2  000 iältään 20–69-vuotiasta suomalaista.

    Artikkelin aiheet
    osaamisen kehittäminen
    työelämä
    jatkuva oppiminen
    kyselytutkimus
    suomalaiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle