• USA päätti jatkaa koronan murjoman Iranin pakotteita

    Pakotteet eivät kohdistu lääkkeiden, lääketieteellisten laitteiden ja ruuan tuontiin. Y
    Iran kuuluu koronaviruksen pahimmin runtelemiin maihin maailmassa. Lehtikuva/AFP
    Iran kuuluu koronaviruksen pahimmin runtelemiin maihin maailmassa. Lehtikuva/AFP 
    Uutiset
    31.3.202013:46
    STT

    hdysvallat ilmoittaa jatkavansa Iraniin kohdistamiaan ydinpakotteita kahdella kuukaudella. Iran kuuluu koronaviruksen pahimmin koettelemiin maihin maailmassa, ja YK:n edustajat ovat vedonneet Yhdysvaltoihin pakotteiden höllentämiseksi, jotta taistelu virusta vastaan helpottuisi.

    Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Morgan Ortagus tähdensi Twitterissä, että pakotteet eivät kohdistu lääkkeiden, lääketieteellisten laitteiden ja ruuan tuontiin. Yhdysvaltain mukaan pakotteet tähtäävät siihen, että Iranista ei ydinohjelmansa avulla tule ydinasevaltiota.

    Presidentti Donald Trump ilmoitti vetävänsä Yhdysvallat Iranin ydinsulkusopimuksesta vuoden 2018 keväällä. Saman vuoden syksynä maa otti käyttöön jäädytettynä olleita Iranin-vastaisia pakotteita.

    Artikkelin aiheet
    Yhdysvallat
    Iran
    pakotteet
    koronavirus
    kansainväliset suhteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria