• PÄIVÄN KYSYMYS Pysyykö orava pinnalla?

    Uutiset
    16.7.201216:00
    ANTTI HIRSAHO

    Helsingin Malmin hautausmaan vesipisteiden tynnyreissä kelluu laudanpätkiä, joihin on kirjoitettu ”Oravan pelastuslautta”. Ylipuutarhuri Juha Ollila, pelastuuko orava lautan avulla?

    Oravahan on utelias ja joutuu joskus veden varaan saaviin. Silloin lautta saattaa auttaa sitä kiipeämään reunalle ja loikkaamaan turvaan.

    Kuinka kauan pelastuslauttoja on käytetty Malmilla?

    Itse olen olen ollut täällä töissä kahdeksan vuotta ja koko sen ajan niitä on ollut. En osaa tarkkaan sanoa milloin ensimmäiset ilmestyivät.

    Onko oraville muita turvavälineitä vesileikkeihin?

    Oravahan ei pääse loikkaamaan lautalta turvaan, jos saavi ei ole melko täynnä. Siksi osassa pisteitä on uudenaikaisempi, toisesta päästään saavin reunaan kiinni saranoitu rima, jonka alapää kelluu kulloisenkin vedenkorkeuden mukana. Sitä pitkin orava pääsee syvältäkin saavista helpommin pois.

    Ovatko lautat herättäneet huomiota tai hilpeyttä aiemmin?

    City-lehti myönsi lautoille vuonna 2008 diplomin kaupungin parhaasta pienestä eläinteosta.

    ANTTI HIRSAHO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    orava
    Malmin hautausmaa
    oravan pelastuslautta
    luonto
    kaupunkielämä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle