• Sepelkyyhkyjen metsästyskauden alku kuormittaa Heinolan lintuhoitolaa

    Heinolan lintuhoitolaan tuodaan monenlaista siivekästä nälkiintyneistä petolinnuista grillikioskivariksiin. Elokuussa hoitoon tuodaan sepelkyyhkyjä.
    Sepelkyyhkyn poikasia pesässä. Kuva on MT:n lukijan ottama.
    Sepelkyyhkyn poikasia pesässä. Kuva on MT:n lukijan ottama.  Kuva: Kari Kytö
    Uutiset|Erä
    31.8.202416:30
    Katja Lamminen
    Heinola

    Sepelkyyhkyn metsästyskauden alkaminen 10.8. kuormittaa Heinolan lintuhoitolaa. Tarhalle tuodaan vuosittain elokuussa nälkiintyneitä, isoja poikasia, joiden emo on kenties ammuttu.

    ”Lahdesta tuli kolme sepelkyyhkyn poikasta, jotka olivat löytyneet harhailemasta heikkokuntoisina ihmisasutuksen keskeltä”, lintuhoitolan vastaava Nina Bruun kertoo.

    Hänen mielestään kyyhkyjen metsästyskausi alkaa turhan aikaisin, koska osa poikasista ei ole vielä valmiita itsenäiseen elämään.

    Heinolan lintuhoitolan vesilintuosastolla oli elokuun puolivälissä monensorttista tepastelijaa. Kaikki luonnonvaraiset yksilöt pyritään palauttamaan luontoon.
    Heinolan lintuhoitolan vesilintuosastolla oli elokuun puolivälissä monensorttista tepastelijaa. Kaikki luonnonvaraiset yksilöt pyritään palauttamaan luontoon.  Kuva: Katja Lamminen

    Vuosittain lintutarhalle saapuvien lintujen määrä on melko vakio. Eniten hulinaa on poikaskaudella kesä-heinäkuussa.

    Bruunin mukaan etenkin pääskynpoikasia tuodaan paljon.

    ”Jos ensimmäinen lento ei ole onnistunut, poikasen on vaikea päästä maasta lentoon.”

    Pääskyjä myös pökertyy kuumuuteen pesissä, joita on tehty ihmisten tekemiin rakenteisiin, kuten räystäisiin.

    Talvella hoitolaan tuodaan enimmäkseen nälkiintyneitä lintuja, joilla ruoansaanti ei ole syystä tai toisesta onnistunut. Joukossa on myös isoja petolintuja.

    Yksi asiakasryhmä ovat pullasorsat ja grillikioskivarikset, joiden höyhenpeite on mennyt huonoon kuntoon väärän ruokavalion vuoksi. Usein täytyy odottaa useampi sulkasato, kunnes tilanne korjaantuu.

    Joskus lintuja, kuten hanhia, joutuu hoitoon ihmisten tekemän väkivallan vuoksi.

    Heinolan kaupunki rahoittaa lintuhoitolaa, joka hakee vuosittain myös valtion avustuksia. Hoitolassa työskentelee neljä vakituista ja pari määräaikaista henkilöä sekä oppilaitosten harjoittelijoita.

    Lintuhoitolassa käynti on yleisölle maksutonta.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle