• Mesi vähenee, samoin hyönteissaalis – lähestyvä syksy tuo piikin ampiaisten stressiin

    Ampiainen pyrkii ihmisseuraan ruoan vuoksi, ei ihmisten itsensä takia.
    Ampiainen pyrkii ihmisseuraan ruoan vuoksi, ei ihmisten itsensä takia.
    Ampiainen pyrkii ihmisseuraan ruoan vuoksi, ei ihmisten itsensä takia. 
    Uutiset
    11.8.201818:02
    STT

    Tutkijoiden mukaan oli odotettavissa, että ampiaisia on tänä kesänä runsaasti.

    "Ainakin parilla ampiaislajilla on selkeä rytmi, että joka toinen vuosi määrä on suuri ja joka toinen vähäisempi. Nämä lajit noudattavat samaa rytmiä, ja nyt on runsas vuosi", sanoo apulaisprofessori Jouni Sorvari Itä-Suomen yliopistosta.

    Jo valmiiksi suurilukuista ampiaisjoukkoa on kasvattanut suotuisa sää. Lämmin ja sateeton kevät ja alkukesä auttoivat pesänrakennuksen onnistumisessa.

    Koska kesän aikana syntyvistä sukupolvista uusi on aina edeltäjäänsä isompi, eletään nyt kesän runsainta ampiaisaikaa.

    Loppukesästä ampiaiset saattavat vaikuttaa myös tavallista hanakammilta hankkiutumaan ihmisseuraan.

    Museomestari Juho Paukkunen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta huomauttaa, että törmäyskurssille joudutaan tavallista useammin myös siksi, että ampiaisia on niin paljon.

    Ampiaisten levottomuutta on selitetty eri teorioilla. Paukkusen mukaan yksi on se, että vanheneva kuningatar ei enää saa työläisiä kontrolloitua samalla tavalla kuin vielä alkukesästä. Lisäksi mettä ei enää löydy yhtä helposti, ja pesässä odottaville toukille metsästettävien hyönteisten määrä vähenee, mikä stressaa työläisiä.

    Sorvari muistuttaa, että ampiainen pyrkii ihmisseuraan ruoan vuoksi, ei ihmisten itsensä takia.

    Sokeripitoinen ruoka ja juoma sekä grillaustarjoilut ovat ampiaisillekin oiva noutopöytä.

    "Työläiset eivät tee mitään kamikazelentoja, vaan ne ovat nälkäisiä."

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle