Noin 2 000 vanhusta odotti hoivapaikkaa kesäkuun lopussa – lähes 800 joutui vuoden alkupuolella odottamaan kauemmin kuin laki sallii

Kesäkuun lopussa noin 2  000 ikäihmistä odotti hoivapaikkaa, kertoo sosiaali- ja terveysalan yrityksiä ja järjestöjä edustavan Hyvinvointiala Hali ry. Luku kattaa vain ikääntyneet, joille oli jo tehty palvelupäätös.

Keskimäärin hoivapaikkaa jouduttiin odottamaan tammi–kesäkuun aikana 56 vuorokautta. Tämä on kaksi vuorokautta enemmän kuin samana ajankohtana vuotta aiemmin.

Hoivapaikkojen odotusajat kuitenkin laskivat 11 hyvinvointialueella keskimäärin yhdellä vuorokaudella viime vuoden heinä-joulukuusta.

Hali hankkii tiedot hoivapaikkojen jonotusajoista tietopyynnöillä hyvinvointialueilta puolen vuoden välein. Tämä on kolmas kerta, kun hoivapaikkojen jonotusaikoja on selvitetty.

Halin sosiaalipalvelujohtaja Laura Lindeberg sanoo STT:lle, että odotusajoissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia suuntaan tai toiseen viimeisen puolentoista vuoden sisällä.

”Se, mikä on kehittynyt parempaan suuntaan, on hyvinvointialueiden tapa laskea näitä jonoja. Aiemmin tässä on ollut käytössä usealla alueella lainvastaista laskentatapaa, joka nyt on pääosin korjaantunut.”

Jonot ovat Lindebergin mukaan tarpeettomia, sillä vapaita paikkoja olisi samanaikaisesti tarjolla tuhansittain eri yrityksillä sekä sotejärjestöillä.

Pisimpään hoivapaikkaa jouduttiin jonottamaan Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella, jossa keskimääräinen hoivapaikan odotusaika oli yli kolme kuukautta. Myös Halin edellisessä mittauksessa jonotusaika Keski-Pohjanmaalla oli kaikista hyvinvointialueista pisin.

Paras tilanne odotusaikojen suhteen oli Satakunnan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla. Näillä alueilla hoivapaikan sai alle kuukaudessa siitä, kun huoli vanhuksen pärjäämisestä oli noussut. Jonotusajat olivat lyhyimmät Satakunnassa ja Päijät-Hämeessä myös Halin edellisessä mittauksessa.

Eniten odotusajat kasvoivat Keski-Uudellamaalla, jossa hoivapaikkaa jouduttiin odottamaan tammi-kesäkuussa 24 vuorokautta pidempään kuin viime vuoden heinä-joulukuussa.

Sosiaalihuoltolain mukaan päätös sosiaalipalvelujen järjestämisestä on toimeenpantava kiireellisissä tapauksissa viipymättä ja muissa kuin kiireellisissä tapauksissa ilman aiheetonta viivytystä. Päätös on kuitenkin toimeenpantava viimeistään kolmessa kuukaudessa asian vireille tulosta.

Lähes 800 vanhusta joutui odottamaan hoivapaikkaa tammi-kesäkuun aikana yli kolme kuukautta eli kauemmin kuin laki sallisi. Muutaman hyvinvointialueen ilmoittama luku sisälsi myös ne vanhukset, jotka olivat vapaaehtoisesti jääneet odottamaan hoivapaikkaa haluamastaan hoivakodista, vaikka hyvinvointialueilla olisi ollut tarjota toinen paikka.

Suurin osa hoivapaikkaa odottavista ihmisistä saa odotusaikana kotihoitoa vähintään kolme kertaa vuorokaudessa, ja lisäksi heillä on terveydenhuollon käyntejä.

Hoivapaikkaa voidaan odottaa myös terveydenhuollon vuodeosastolla tai niin sanotun muun sosiaalihuollon asumispalvelun varassa. Tällaisia muita asumispalveluita ovat esimerkiksi arviointi- ja kuntoutusjaksoja toteuttavat, lyhytaikaiseen asumiseen tarkoitetut yksiköt.

Halin Lindeberg toteaa, että tällaisille yksiköille on tarvetta, mutta huomauttaa, että niitä ei tule käyttää pitkäaikaiseen asumiseen tai asiakkaille, joilla on jo arvioitu olevan ympärivuorokautisen hoivan tarve.

”Meille tulleiden viestien mukaan yksiköitä on käytetty vähän sellaisina odotushuoneina”, hän sanoo.

Lisäksi tilat ja kiinteistöt, joihin yksiköitä on perustettu, eivät ole aina olleet varsinkaan pitkäaikaiseen asumiseen sopivia.

”Esimerkiksi joku vanha terveyskeskus on otettu käyttöön lyhytaikaista asumista varten, vaikka siellä ei ole kaikille omia huoneita tai kaikissa huoneissa ei ole wc-tiloja”, Lindeberg sanoo.

Valvovat viranomaiset ovat puuttuneet asiaan joidenkin hyvinvointialueiden osalta, mutta tarkkaa tietoa ilmiön yleisyydestä ei ole.

Halin ehdotus tilanteen korjaamiseen olisi lisätä ostopalveluiden käyttöä viimeaikaisten leikkausten sijasta.

”Tämä ei ole vaikeasti korjattava asia. Todennäköisesti tämän viivästyksen syynä on hyvinvointialueiden säästöpaine ja jonkinlainen osaoptimoinnin tarve, jossa ostopalveluista säästetään ja suositaan omaa palvelutuotantoa. Mieluummin sitten annetaan vaikka ihmisten jonottaa kuin osoitetaan heille paikka ostopalveluista”, Lindeberg sanoo.

Hyvinvointialueet ovat hakeneet säästöjä vähentämällä ostopalveluja. Ostopalveluiden kustannukset hyvinvointialueille ovat olleet korkeita ja esimerkiksi ostopalvelutyöntekijöille maksetaan usein suurempaa korvausta työstä.

Halin omien selvitysten mukaan yksityinen palvelutuotanto ei kuitenkaan ole kustannuksiltaan korkeampaa kuin julkisesti tuotettu. Alueellisia ja palvelutuottajakohtaisia eroja kustannuksissa kuitenkin on.

”Säästöpaineet eivät kuitenkaan missään nimessä oikeuta säästämään näistä ihmisten lakisääteisistä palveluista. Tämä on todettu myös valvontaratkaisuissa, joita apulaisoikeusmies on viime aikoina antanut”, Lindeberg sanoo.