• Asuntomurto johti palavaan peräkärryyn ja maastopaloon – poliisikoira jäljitti epäillyn metsästä tapahtumasarjan päätteeksi

    Asuntomurto Pirkanmaalla Ikaalisissa aiheutti laajan poliisin ja pelastuslaitoksen operaation keskiviikkona, poliisi kertoo.
    Poliisin mukaan metsään paennut epäilty saatiin kiinni noin kilometrin päässä hänen hylkäämästään autosta.
    Poliisin mukaan metsään paennut epäilty saatiin kiinni noin kilometrin päässä hänen hylkäämästään autosta. Kuva: Lehtikuva
    Uutiset|Rikokset
    20.7.202313:27
    STT–

    Tapahtumat saivat alkunsa, kun Ikaalisten Vahossa murtauduttiin omakotitaloon keskiviikkona iltapäivällä. Poliisin mukaan omakotitaloon murtautumisen lisäksi tekijä anasti pihalla varastoituna ollutta polttoainetta säiliöihin, jotka tekijällä oli mukanaan auton peräkärryssä.

    Poliisin mukaan omakotitalosta lähti murtohälytys omistajalle, joka soitti naapureille. Naapurit puolestaan tulivat katsomaan, mitä omakotitalolla tapahtuu. Tuolloin tekijä pakeni paikalta.

    Pakoon lähtiessään tekijä ajoi lukitun portin läpi ja jatkoi matkaansa Poikeluksentietä Luhalahdentielle. Tästä alkoi poliisin mukaan tapahtumaketju, jossa peräkärryssä olleet polttoainesäiliöt alkoivat vuotaa tielle ja polttoaine syttyi palamaan. Tämän lisäksi peräkärry hajosi, irtosi autosta, ajautui ojaan ja roihahti liekkeihin.

    Poliisin mukaan tekijä jatkoi aluksi pakoa autolla, mutta päätyi hylkäämään auton ja pakeni metsään.

    ”Tekijä jäljitettiin poliisikoiran avulla ja otettiin kiinni noin kilometrin päässä autosta. Tekijä loukkaantui lievästi poliisikoiran puremasta kiinniottotilanteessa”, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

    Pelastuslaitos hälytettiin sammuttamaan maastopaloa, jonka polttoainelastia kantanut peräkärry aiheutti. Maahan päätyneestä polttoaineesta aiheutui poliisin mukaan myös ympäristövahinkoja.

    Noin 50-vuotiasta miestä epäillään muun muassa törkeästä varkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja ympäristön turmelemisesta.

    Lisää aiheesta
    • Poliisi otti tekijän kiinni. Kuvituskuva.

      Rikokset | Autoilija joutui väistämään toista autoa, tästä suivaantuneena seurasi sitä kotipihaan ja puukotti kuskia, kertoo poliisi

    • Berliinin eteläisten esikaupunkien asukkaita on kehotettu pysyttelemään sisätiloissa villieläimen etsintöjen takia. LEHTIKUVA/DPA.

      Ulkomaat | Berliinissä etsitään villieläintä – poliisi arvelee leijonaksi

    • Poliisi takavarikoi neljä 3D-tulostettua ampuma-asetta, useita 3D-tulostettuja aseiden osia sekä yli 1 500 valmistettuihin aseisiin sopivaa patruunaa. LEHTIKUVA/handout/ANNA RANTANEN/KRP.

      Rikokset | Äärioikeistoryhmän epäillään 3D-tulostaneen aseita ja valmistelleen väkivaltaisia iskuja

    Artikkelin aiheet
    asuntomurto
    palo
    poliisi
    Pirkanmaa
    ympäristövahinko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria