• Trump jatkaa Twitterin kiistanalaiseksi merkkaaman sisällön tviittaamista – Kreml: Putin odottaa virallisia tuloksia ennen onnitteluja

    Trumpin kampanja on myös aloittanut oikeustoimia useissa osavaltioissa.
    Kamala Harris ja Joe Biden lauantaina Wilmingtonissa. LEHTIKUVA/AFP
    Kamala Harris ja Joe Biden lauantaina Wilmingtonissa. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    9.11.202015:26
    STT

    Vaikka Yhdysvalloissa Joe Biden on jo saamassa presidentinvaalivoittoon tarvittavan määrän valitsijoita taakseen, muutamista osavaltioista odotetaan vielä arvioita siitä, kuka saa osavaltion taakseen.

    Georgia ja Arizona ovat kuitenkin olleet koko vaaliviikon tapetilla ja erot ehdokkaiden välillä ovat olleet pieniä. Esimerkiksi Georgiassa Joe Biden johtaa Donald Trumpia päälle 10  000 äänellä.

    Vaikka Bidenille on satanut onnitteluja ympäri maailman, Trump ei ole tunnustanut tappiotaan. Sen sijaan hän on tviitannut vilppiväitteitä, joille ei ole löytynyt riippumattomia todisteita. Twitter on merkannut useita istuvan presidentin tviittejä kiistanalaisiksi.

    Trumpin kampanja on myös aloittanut oikeustoimia useissa osavaltioissa. Jo ennen vaaleja Trump myös kyseenalaisti useaan otteeseen postiäänestyksen luotettavuuden. Laajoja ongelmia postiäänestyksestä ei ole kuitenkaan raportoitu.

    Hill lehti kertoo, että Philadelphiassa republikaanijohtoisen ääntenlaskennasta vastaavan viraston työntekijät ovat saaneet tappouhkauksia. Philadelphia sijaitsee Pennsylvaniassa, joka on merkittävä vaa'ankieliosavaltio.

    Yhdysvaltalaismedioissa onkin kerrottu, että useampi demokraatti kuin republikaani äänesti postitse. Vaalipäivänä Trump johti esimerkiksi Pennsylvaniassa, mutta postiäänten laskennan myötä tilanne muuttui.

    Postitse äänestettiin tavanomaista enemmän muun muassa koronaviruksen leviämisen takia. Yhdysvalloissa on todettu lähes 10 miljoonaa koronavirustartuntaa, minkä on maailmanlaajuisesti eniten.

    Trumpin entinen johtava talousneuvonantaja Gary Cohn onnitteli Twitterissä Bidenia ja tulevaa varapresidenttiä Kamala Harrisia vaalivoitosta.

    Cohn kirjoittaa, että niin Trumpin kuin Bidenin kampanjoille tulisi osoittaa suosiota aplodein, sillä ennenkuulumaton määrä kansalaisia osallistui demokraattiseen prosessiin. Vaaleissa on hänen mukaansa annettu yli 145 miljoonaa ääntä.

    CNN:n mukaan Cohn jätti tehtävänsä Valkoisessa talossa maaliskuussa 2018.

    Myös entisen presidentin, republikaanien George W. Bushin hallinnon ulkoministeri Condoleezza Rice on onnitellut kaksikkoa Twitterissä. Rice kirjoittaa toisessa tviitissään, että nyt on aika tulla yhteen yhteisen hyvän vuoksi ja on aika kunnioittaa toisia.

    Venäjän presidentti Vladimir Putin odottaa virallisia tuloksia ennen kuin onnittelee Yhdysvaltain presidentinvaalin voittajaa, ilmoitti Kreml tänään.

    "Meidän mielestämme on hyvän käytöksen mukaista odottaa virallisia tuloksia. Haluan muistuttaa, että presidentti Putin on toistuvasti sanonut kunnioittavansa Yhdysvaltain kansan valintaa", sanoi Venäjän presidentinhallinnon tiedottaja Dmitri Peskov toimittajille.

    Monet maailman valtionpäämiehet ovat jo onnitelleet Joe Bidenia sen jälkeen, kun tämä otti presidentinvaalien ääntenlaskussa ylipääsemättömän johdon Donald Trumpista.

    Yhdysvaltain presidentinvaalien postiäänestys on viitoittanut tietä massiiviselle vaalivilpille, sanoi Venäjän vaalipäällikkö Ella Pamfilova uutistoimisto Tassin mukaan.

    Pamfilovan lausunto heijastelee presidentti Donald Trumpin kampanjan retoriikkaa.

    Trump on kieltäytynyt tunnustamasta tappiotaan Joe Bidenille ja yrittänyt herättää epäilyjä vaalitulosta kohtaan, tosin ilman todisteita.

    ---

    Lähteenä myös AFP

    Artikkelin aiheet
    Donald Trump
    Joe Biden
    yhdysvaltain presidentinvaalit
    Twitter
    Venäjä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria