• Karhujen määrä kasvoi Kainuussa, Pohjois-Karjalassa sekä Pohjois- ja Etelä-Savossa

    Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan koko maassa on vähintään 1720–1840 karhua ennen syksyn metsästyskautta.
    Maa- ja metsätalousministeriö antaa asetuksen suurimmasta sallitusta saalismäärästä ensi metsästyskaudelle Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion pohjalta.
    Maa- ja metsätalousministeriö antaa asetuksen suurimmasta sallitusta saalismäärästä ensi metsästyskaudelle Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion pohjalta. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    18.4.201619:14
    Sari Penttinen

    Kanta-arvio sisältää arvion tänä keväänä syntyvästä lähes 350 pennusta. Verrattuna edellisvuoden vastaavaan arvioon, Suomen karhukanta on kasvanut noin 15 prosenttia.

    Karhuhavainnot lisääntyivät 10 prosentilla vuoteen 2014 verrattuna. Mutta pentuehavaintojen määrä väheni lähes 11 prosenttia.

    Karhukanta-arvioon vaikuttaa biologisten tekijöiden ohella myös havaintomateriaalin määrä ja laatu. Luonnonvarakeskuksen tutkija Samuli Heikkisen arvion mukaan on hyvin todennäköistä, että nyt nähtävät muutokset Kainuun, Pohjois-Savon ja jopa Pohjois-Karjalan karhukannassa vuosien 2014 ja 2015 välillä eivät ole yksin biologisten tekijöiden aiheuttamia.

    Suomi jaetaan neljään kannanhoitoalueeseen. Vakiintuneen kannan hoitoalueella idässä karhuja asuu arviolta 650–720. Viime arviossa karhumääräksi arvioitiin 485–550 yksilöä.

    Kanta kasvoi myös levittäytymisvyöhykkeellä keskisessä Suomessa. Uusimman arvion mukaan karhuja on 505–570 karhua, viime arviossa 400–480.

    Kehittyvän kannan alueella Länsi-Suomessa kanta taantui hieman 221–281 karhuun, viime arviossa karhuja oli 268–338.

    Poronhoitoalueen karhukanta runsastui 310–360 karhusta 345–400 yksilöön. Poronhoitoalueen karhukanta on runsain itäisen valtakunnanrajan tuntumassa. Toisaalta havainnoitsijaverkosto on poronhoitoalueella harva ja havaintoja saadaan vähän. Tämän vuoksi alueen kanta-arvioon liittyy muuta maata enemmän epävarmuustekijöitä.

    Artikkelin aiheet
    karhu
    kanta-arvio
    Luonnonvarakeskus
    Suomen luonto
    Kainuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria