• Uutissuomalainen: Yhä useampi varusmies siirtyy armeijasta sivariin

    Siviilipalveluksen suosio on pysynyt samana parisenkymmentä vuotta.
    Vaihtohalukkuuteen saattaa vaikuttaa esimerkiksi se, jos vaihtajalla on mahdollisuus saada palveluspaikka omalta alalta ja kasvattaa näin työkokemusta.
    Vaihtohalukkuuteen saattaa vaikuttaa esimerkiksi se, jos vaihtajalla on mahdollisuus saada palveluspaikka omalta alalta ja kasvattaa näin työkokemusta. Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Uutiset
    10.9.201809:20
    STT

    Yhä useampi suomalainen vaihtaa armeijasta siviilipalvelukseen, kirjoittaa Uutissuomalainen. Viime vuonna siviilipalvelushakemuksen jättäneistä jo yli puolet oli kokeillut ensin varusmiespalvelusta.

    Vaihtohalukkuuteen saattaa vaikuttaa esimerkiksi se, jos vaihtajalla on mahdollisuus saada palveluspaikka omalta alalta ja kasvattaa näin työkokemusta.

    Siviilipalvelukseen voi hakea kutsunnoista, kutsuntojen jälkeen ennen varusmiespalveluksen alkua tai sen aikana. Noin puolet jättää silti hakemuksen siviilipalvelukseen kutsuntojen yhteydessä.

    Siviilipalveluksen suorittaa noin seitsemän prosenttia ikäluokasta, ja suosio on pysynyt lähes 20 vuotta samana.

    Artikkelin aiheet
    siviilipalvelus
    varusmiespalvelus
    armeija
    Uutissuomalainen
    kutsunnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria