• Viljelijöiltä Tiilikaiselle 7+

    Uutiset
    4.12.201515:00
    Heikki Vuorela

    Viljelijöiden mielestä Juha Sipilän (kesk.) hallitus on onnistunut ensimmäisen puolen vuoden aikana tyydyttävästi.

    Loka–marraskuun MT-mittauksessa puolet viljelijöistä antoi hallitukselle arvosanaksi kahdeksikon tai paremman. Kiitettävän, kympin tai ysin, antoi 12 prosenttia.

    Luokalle hallituksen olisi jättänyt kolme prosenttia.

    Arvosanojen keskiarvo oli 7,37 eli 7+, hiuskarvan vajaa 7½.

    Maatalous ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) arvosana oli käytännössä sama kuin koko hallituksella. Keskiarvo on 7,26 eli 7+.

    Sekä hallitukselle että Tiilikaiselle annetut arvosanat nousevat sitä mukaa, mitä parempi on vastaajan maatilan taloudellinen tilanne.

    Hallitukseen ollaan tyytyväisimpiä suurimmilla tiloilla. Tiilikainen sen sijaan saa parhaan todistuksen keskikokoisilta tiloilta.

    Hallituksella on eniten parantamisen varaa Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa. Tiilikaiselle ankarin alue on puolestaan Lounais-Suomi.

    Kesäkuussa viljelijät antoivat hallituksen arvosanaksi 6½ erikseen maatalouspolitiikasta ja maaseutupolitiikasta. Arvosanan saaja oli tuolloin Alexander Stubbin (kok.) sinipunahallitus.

    Saman arvosanan samoista oppiaineista sai 2010 Matti Vanhasen (kesk.) hallitus.

    Kyseiset arvosanat eivät ole suoraan verrattavissa nyt saatuun, koska tällä kertaa kysyttiin vain yleisarvosana.

    MTK:hon verrattuna hallitus sai yleisarvosanaksi puolikkaan numeroa enemmän. Kesäkuun maaseutuarvosanoissa järjestys oli päinvastainen, MTK plussan verran edellä.

    Vaalikyselyjen perusteella valtaosa viljelijöistä äänestää nykyisiä hallituspuolueita keskustaa, kokoomusta ja perussuomalaisia. Keskustaa äänestää yli puolet. Ruotsinkielisten eniten äänestämä RKP ei nyt ole hallituksessa.

    Gallup Elintarviketieto kysyi viljelijöiltä arvosanat loka–marraskuun vaihteessa. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 554 viljelijää.

    Heikki Vuorela

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Kimmo Tiilikainen
    viljelijät
    Juha Sipilä
    maatalouspolitiikka
    hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle