• Etelälounainen ilmavirtaus tuo vaihtelevaa kevätsäätä

    Loppuviikolla sää vaihtelee sateiden ja poutajaksojen välillä. Pilvisyys on runsasta, mutta ajoittain aurinko pilkahtelee, ja lämpötilat pysyvät enimmäkseen plussan puolella. Sateet ja lämmöt edesauttavat lumien sulamista.
    Vesisateet ja ilmankosteus sulattavat tehokkaasti lumia.
    Vesisateet ja ilmankosteus sulattavat tehokkaasti lumia. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Sää
    11.3.202618:45
    Oskari Rockas

    Loppuviikon ajan Suomessa vallitsee eteläpuoleinen ilmavirtaus. Vuorotellen sataa ja on poutaista. Sateet tulevat maan etelä- ja keskiosassa pääosin vetenä, pohjoisessa myös räntänä tai lumena.

    Torstaina ja lauantaina sateita tulee koko maan mitalta, perjantaina sateet painottuvat länteen ja pohjoiseen. Pilvisyys on melko runsasta, mutta ajoittain aurinko pääsee näyttäytymään. Torstaipäivällä pilvisyys on runsasta koko maassa, illan aikana lännessä selkenee. Myös utuja ja tihkusateita esiintyy torstaina monin paikoin. Perjantaipäivällä selkeintä on maan etelä- ja itäosassa.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Vesisateet ja ilmankosteus sulattavat tehokkaasti lumia, samoin pääosin nollan yläpuolella pysyttelevät lämpötilat. Pilvisellä ja tuulisella säällä ilman lämpötila voi pysyä yötä myöten plussan puolella maan etelä- ja keskiosassa. Lähipäivinä päivälämpötila on +2 ja +8, Lapissa +5 ja -2 asteen välillä. Yölämpötila on taas 0...+5, Lapissa -3...+2 astetta. Perjantaina etelälounainen virtaus on voimakkaimmillaan ja on monin paikoin navakkaa, puuskissa lännessä ja pohjoisessa ajoittain kovaa.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi
    Tästä pääset MT:n sääpalveluun
    Lisää aiheesta
    • Sää | Kevät etenee ja lumipeite ohenee, yötkin lämpenevät

    Artikkelin aiheet
    kevätsää
    ilmavirtaus
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
    sääennuste
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita