• Leppä: Keskusta ei hyväksy lakiuudistukseen suunniteltuja viherväyliä ilman kunnollisia korvauksia maanomistajille – "Omaisuuden suoja on perusoikeus"

    Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) painottaa, että keskustalle maanomistajien oikeusturvan parantaminen, maaseudulle rakentamisen helpottaminen ja kaavoituksen sujuvoittaminen ovat lain uudistamisen lähtökohtia.
    Ympäristöministeriön mukaan viherväylille on eniten tarvetta tiheään asutuilla alueilla, joissa kohteet ovat usein jo virkistysalueita.
    Ympäristöministeriön mukaan viherväylille on eniten tarvetta tiheään asutuilla alueilla, joissa kohteet ovat usein jo virkistysalueita. Kuva: Johanna Kokkola
    Uutiset
    26.2.202109:54
    Katja Lamminen

    Ympäristöministeriö on sisällyttämässä uudistuvaan maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL) epämääräistä viherrakenteiden verkostoa, jolla luodaan yhteyksiä rakentamattomien alueiden välille.

    Niin kutsuttujen viherväylien vaikutuksia maanomistajiin ei ole selvitetty. MTK pelkää, että niistä muodostuu suojelualueita, joilla rajoitetaan muun muassa metsätaloutta (MT 24.2.).

    Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) painottaa, että keskustalle maanomistajien oikeusturvan parantaminen, maaseudulle rakentamisen helpottaminen ja kaavoituksen sujuvoittaminen ovat lain uudistamisen lähtökohtia.

    ”Emme hyväksy mitään uusia rajoituksia ja pakkoja ilman kunnon korvauksia. Omaisuuden suoja on perusoikeus, joiden vahvistaminen on myös hallitusohjelman periaatteita. Viheryhteyksien turvaaminen on kasvavien kaupunkiseutujen kysymys, ei laajaa metsäistä Suomea koskeva asia”, Leppä sanoi MT:lle torstaina.

    Ministeri huomauttaa, että maankäyttö- ja rakennuslain neuvottelut hallituksen piirissä ovat kesken.

    Erityisavustaja Timo Juurikkala ympäristöministeriöstä (YM) kertoo, että MRL:n uudistamisella vahvistetaan luonnon monimuotoisuutta. Maakunta- ja yleiskaavoissa voidaan osoittaa viherrakennealueita merkinnöin, joihin voi liittyä myös kaavamääräyksiä.

    ”Kaavan laatimiseen kuuluu vaikutusten arviointi. Maanomistajiin kohdistuvat vaikutukset riippuvat käytetyistä kaavamerkinnöistä ja -määräyksistä. Vaikutukset arvioidaan laatimisen yhteydessä.”

    Juurikkalan mukaan metsätalouteen kohdistuvien rajoitteiden korvaussäännöksiä valmistellaan parhaillaan. Karkeiden arvioiden mukaan viherverkostojen tarve ei ole pinta-alallisesti kovin suuri ja tarve painottuu tiheästi asutuille alueille.

    Lue myös:

    YM valmistelee metsätaloutta rajoittavien viherväylien korvauksia – kuntien epäreiluiksi koettuihin lunastuskäytäntöihin ei juuri luvassa muutoksia

    Maanomistajat tarvitsevat turvaa

    Artikkelin aiheet
    maankäyttö ja rakennuslaki
    viherväylät
    Jari Leppä
    maanomistajien oikeudet
    Ympäristöministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle