
Kärjistynyt tilanne Israelin sodassa Gazassa on synnyttänyt erilaisia kampanjoita ja boikotteja israelilaistuotteita kohtaan.
Moni kaupallinen taho on ilmaissut tukensa sotatoimien lopettamisen puolesta poistamalla valikoimastaan israelilaisia tuotteita.
Suomen suurimmilla päivittäistavaraketjulla on israelilaistuotteita valikoimissaan edelleen jonkin verran.
Muun muassa K-ryhmän viestinnästä kerrotaan kauppaketjun valikoimiin kuuluvan lähinnä israelilaisia greippejä, virvoitusjuomiin liittyviä tuotteita ja muutamia ruokapakasteita.
”Nojaamme ruoassa vahvasti kotimaiseen tuotantoon ja Israelista tuotteita tuleekin erittäin vähän, ja kahden viime vuoden aikana ostot ovat lisäksi vähentyneet alle puoleen.”
”Luonnollisesti seuraamme tilannetta ja meidän on tarvittaessa mahdollista reagoida nopeasti.”
K-ryhmä kertoo myös linjanneensa omien merkkituotteidensa ja maahantuomiensa tuotteiden hankintaa niin, ettei se hyväksy Israelin siirtokunnista tulevia tuotteita valikoimiin.
”Luonnollisesti seuraamme tilannetta ja meidän on tarvittaessa mahdollista reagoida nopeasti.”
K-ryhmä kertoo olevansa sitoutunut noudattamaan paitsi kansallisia lakeja ja sopimuksia, myös kansainvälisiä sopimuksia ja suosituksia.
”Noudatamme luonnollisesti myös kaikkia soveltuvia pakotesääntöjä, joita esimerkiksi EU asettaa”, kauppaketjun viestinnästä kerrotaan.
S-ryhmän myymälöiden israelilaistuotteiden valikoimissa on vähäisissä määrin taateleita, mausteita, hiilihapotuslaitteita ja askartelutarvikkeita.
Muilla toimialoilla kauppaketju kertoo israelilaisten tuotteiden roolin olevan marginaalinen eikä miehitetyiltä palestiinalaisalueilta ei ole lainkaan hankintaa.
”Seuraamme tilannetta tarkasti, mukaan lukien mahdollisia muutoksia Euroopan unionin kauppapolitiikassa ja viranomaisohjeistuksessa”, kommentoi S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho MT:lle sähköpostitse.
”Olemme S-ryhmässä rauhan puolella ja tuomitsemme jyrkästi kaikki siviileihin kohdistuvat väkivaltaisuudet. Ymmärrämme järkytyksen, jonka sota ja siviilien kärsimys on suomalaisten mielissä saaneet aikaan.”
”Olemme S-ryhmässä rauhan puolella ja tuomitsemme jyrkästi kaikki siviileihin kohdistuvat väkivaltaisuudet.”
Päivittäistavarakauppa ry PTY:n tilaston mukaan S-ryhmän markkinaosuus koko päivittäistavaramyynnistä Suomessa on 48,8 prosenttia ja K-ryhmän 33,7 prosenttia.
Lidl Suomi- ja Tokmanni-ketjut eivät kommentoineet aihetta MT:lle.
Lidl Suomen markkinaosuus päivittäistavaramyynnistä 9,4 prosenttia. Käyttötavaravalikoiman ohella joitakin elintarvikkeita myyvän Tokmannin vastaava osuus on 3,3 prosenttia.