Nykyisistä kaivosalueista ylivoimaisesti suurin on Talvivaara. Sen kaivospiiri on 60 neliökilometrin suuruinen.
Seuraavana tulee Kittilä kahdeksan neliökilometrin kaivospiirillä.
Myös aiotuista laajennuksista Talvivaara haukkaisi suurimman palan, 70 neliökilometriä.
Toisena tulisi Suhangon kaivos, jos se avataan. Sen kaivospiiri olisi laajennusten jälkeen todennäköisesti 90 neliökilometriä.
Liikamaa painottaa, että kaivospiirit eivät ole sama asia kuin louhinta-alue. Esimerkiksi Kittilässä on vain reikä maassa ja maan päällä rakennuksia sekä sivukivikasa. Nämä vievät kahdeksan neliökilometrin kaivospiiristä ehkä yhden neliökilometrin.
Kaivosyhtiöt joutuvat myös hoitamaan kaivosten alueidensa kunnostukset sitten kun toiminta lakkaa. Sitä varten niiden on asetettava vakuudet.
Aluehallintoviranomaiset vaativat vakuudet jätealueiden hoidosta. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes taas vaatii vakuudet mahdollisesti tarvittavista turvallisuustoimista ja rakennusten purkamisesta.
”Joskus viranomainen saattaa kyllä kieltää purkamisen. Näin tehdään, jos rakennuksia voi hyödyntää esimerkiksi muiden kaivosten rikastusalueina.”
Riippuu näkökulmasta, ajatteleeko esimerkiksi avolouhosta menetettynä alueena. Pääsääntöisesti vanhojen avolouhosten annetaan täyttyä vedellä. Niistä muodostuu siis syviä järviä.
Säännösten mukaan louhosten reunat tulee aidata turvallisesti tai reunat on loivennettava niin, että vesialtaaseen mahdollisesti putoava pääsee sieltä pois, Liikamaa kertoo.
Vanhoja kaivosalueita on otettu myös matkailukäyttöön niin Ruotsissa kuin Kanadassa ja Australiassakin.
JOUKO RÖNKKÖ