• Sotessa koittaa ratkaiseva päivä

    Uutiset
    4.3.201516:51
    MT toimitus

    Sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen kohtalo ratkennee torstaina, kun eduskunnan perustuslakivaliokunta antaa lausuntonsa asiasta.

    Jos valiokunta löytää uudestakin mallista yhä merkittäviä perustuslaillisia ongelmia, asia siirtyy seuraavalle vaalikaudelle uuden hallituksen ja eduskunnan murheeksi.

    Monen usko asian etenemiseen on jo loppunut. Perustuslakivaliokunnalle näkemyksensä esittäneiden perustuslain tuntijoiden mukaan uudessakin hallintomalliltaan yksinkertaistetussa ja rahoitukseltaan paikkaillussa esityksessä on merkittäviä ongelmia.

    Perustuslakivaliokunta on varautunut kokoustamaan torstaiaamusta alkaen puoleenpäivään asti.

    –  Kyllä sen pitäisi syntyä siinä ajassa, puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) arvioi. Tiedottamisen hän arveli jäävän iltapäivän puolelle.

    Valiokunnan kahden viikon takainen kannanotto aiempaan sote-versioon oli yksimielinen, ja sellainen lienee luvassa nytkin.

    –  Vaikuttaisi ihan yhdensuuntaiselta, Koskinen tyytyi sanomaan.

    Kiirettä ja hutilointia

    Nykyinen eduskunta lopettaa työnsä reilun viikon kuluttua, eikä ylimääräisiin veivauksiin ole enää aikaa. Jos perustuslakivaliokunta kuitenkin tekee ihmeen ja löytää nuotit uudistuksen läpivientiin, aika riittänee. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan valmisteleman mietinnön ensimmäinen käsittely on vietävä istunnossa läpi viimeistään ensi keskiviikkona. Lopullinen toinen käsittely voidaan pitää aikaisintaan kolmantena päivänä ensimmäisen käsittelyn päättymisestä.

    Viime hetken vimmainen ratkaisuyritys on saanut kovaa kritiikkiä Kuntaliitolta ja asiantuntijoilta. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan pikavauhdilla laatimalta esitykseltä puuttuvat kunnolliset perustelut, ja kunnille on järjestetty näennäiseksi arvosteltu parin päivän lausuntokierros.

    Kun sotea ei yritetä viedä läpi kahden eduskunnan hyväksynnän vaativana poikkeuslakina, ei asian siirtymisellä vaalien yli ole kuitenkaan erityisen dramaattista merkitystä teknisesti ja aikataulun kannalta. Kovan onnen uudistushanke voi tosin muokkautua vaalien yli muhineena jälleen uusiin raameihin.

    Artikkelin aiheet
    sote-uudistus
    Perustuslakivaliokunta
    Eduskunta
    Hallitus
    lausunto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria