• HS: Lindströmin erityisavustaja yritti viedä somalijärjestöiltä tuet – kertoi STT:lle noudattaneensa käskyjä

    Avustuksilla järjestöt auttavat maahanmuuttajalapsia, -nuoria ja -äitejä selviytymään arjestaan.
    Jari Lindströmin johtaman ministeriön virkamiehet ovat HS:n mukaan kokeneet joutuneensa kovan poliittisen ohjauksen kohteeksi.
    Jari Lindströmin johtaman ministeriön virkamiehet ovat HS:n mukaan kokeneet joutuneensa kovan poliittisen ohjauksen kohteeksi. Kuva: LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Uutiset
    26.6.201715:41
    STT

    Työministeri Jari Lindströmin (uv.) entinen erityisavustaja Sakari Puisto (ps.) kertoo STT:lle, että hän on noudattanut käskyjä ehdottaessaan somalitaustaisten kansalaisjärjestöjen avustusten poistamista. Hän kertoo keskusteluttaneensa asian ihan normaalisti erityisavustajana, mutta ei kommentoinut, oliko kyse Lindströmin käskystä.

    "Sen verran voin sanoa, että en ole lähtenyt mitään sooloilemaan vaan olen noudattanut käskyjä", Puisto kertoo.

    Helsingin Sanomat kertoi tänään, että Lindströmin entinen erityisavustaja Puisto halusi pyyhkiä yli kahden somalitaustaisen kansalaisjärjestön avustukset perusteetta.

    Avustuksilla järjestöt auttavat maahanmuuttajalapsia, -nuoria ja -äitejä selviytymään arjestaan.

    "Sain tiedoksi asian virkamiehiltä silloin ja kiinnitin huomiota tarkasti avustusehdotuksiin ja sen jälkeen keskustelutin asian ihan normaalisti erityisavustajana. Enempää en kommentoi, sillä irtisanomisprosessini on vielä viime metreillä", Puisto kertoo.

    Hänet irtisanottiin erityisavustajan paikalta sen jälkeen, kun ministeri Lindström oli vaihtanut eduskuntaryhmää perussuomalaisista irtautuneeseen eduskuntaryhmään.

    Työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet kokivat HS:n mukaan joutuneensa kovan poliittisen ohjauksen kohteeksi, kun Puisto sai virkamiesten esitykset tiedoksi ja halusi poistaa avustukset yhteensä kuudelta järjestöltä. Virkamiesten mukaan poistoille ei kuitenkaan ollut perusteita ja ne olisivat olleet arveluttavia yhdenvertaisuuden kannalta. Tapaus sattui tammikuussa.

    Lehden mukaan lopputuloksena yksi somalijärjestö pudotettiin pois listalta kokonaisharkinnan jälkeen, mutta Puisto hermostui, koska virkamiehet eivät toimineet ohjeistuksen mukaan.

    TEM:n kansliapäällikkö Jari Gustafsson kertoo lehdelle myös, että ministeri Lindström oli tapaukseen liittyen sanonut, että poliittinen ohjaus pitää saada kuntoon: virkamiesten olisi toteltava ministereitä. Gustafsson pitää toimintaa pöyristyttävänä.

    Lindström ei suostunut kommentoimaan asiaa STT:lle.

    Artikkelin aiheet
    avustukset
    somalijärjestöt
    Jari Lindström
    Sakari Puisto
    poliittinen ohjaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle