• Reuters: Yhdysvaltain rauhansuunnitelmassa Ukrainan tulisi luovuttaa alueitaan

    Axiosin mukaan suunnitelma jakautuu neljään osa-alueeseen, jotka ovat rauha Ukrainassa, turvatakuut, turvallisuus Euroopassa sekä Yhdysvaltain ja Venäjän väliset suhteet tulevaisuudessa.
    Yhdysvaltalaislähteen mukaan Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff (kuvassa vasemmalla presidentti Donald Trumpin kanssa) on johtanut suunnitelman laatimista ja keskustellut siitä Venäjän lähettilään kanssa. LEHTIKUVA / AFP.
    Yhdysvaltalaislähteen mukaan Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff (kuvassa vasemmalla presidentti Donald Trumpin kanssa) on johtanut suunnitelman laatimista ja keskustellut siitä Venäjän lähettilään kanssa. LEHTIKUVA / AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    19.11.202520:21
    STT

    Yhdysvaltain Ukrainaa koskevassa rauhansuunnitelmassa kaavaillaan, että Ukrainan tulisi luovuttaa alueitaan, kertoo uutistoimisto Reuters. Kaksi asiaan perehtynyttä ihmistä kertoi asiasta Reutersille.

    Alueluovutusten lisäksi suunnitelmassa kaavaillaan, että Ukrainan tulisi pienentää asevoimiensa kokoa, Reuters kertoo.

    Aiemmin yhdysvaltalainen uutissivusto Axios uutisoi Yhdysvaltojen työstäneen salassa Venäjän kanssa uutta suunnitelmaa Ukrainan sodan lopettamiseksi.

    Median tietojen mukaan kyseessä olisi 28-kohtainen suunnitelma, joka on saanut innoituksensa presidentti Donald Trumpin Gaza-rauhansuunnitelmasta. Media perustaa tietonsa yhdysvaltalaisiin ja venäläisiin virkamieslähteisiin.

    Axiosin mukaan suunnitelma jakautuu neljään osa-alueeseen, jotka ovat rauha Ukrainassa, turvatakuut, turvallisuus Euroopassa sekä Yhdysvaltain ja Venäjän väliset suhteet tulevaisuudessa.

    On epäselvää, miten suunnitelmassa huomioidaan kiistanalaiset kysymykset, kuten alueiden hallinta itäisessä Ukrainassa. Venäjä on aiemmin vaatinut Ukrainalta alueluovutuksia.

    Yhdysvaltalaislähteen mukaan Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff on johtanut suunnitelman laatimista ja keskustellut siitä Venäjän lähettilään, maan valtiollisen sijoitusrahaston johtajan Kirill Dmitrijevin kanssa.

    Dmitrijev vahvisti Axiosille, että hän tapasi Witkoffia ja tämän tiimiä Yhdysvalloissa lokakuun lopulla. Venäjän lähettiläs Dmitrijev kertoi Axiosille, että suunnitelman pohjana ovat Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin elokuussa Alaskan-tapaamisessa sopimat periaatteet.

    Tiedossa ei ole, miten Ukraina tai Euroopan maat suhtautuvat suunnitelmaan. Yhdysvaltalaislähteen mukaan Valkoinen talo uskoo, että Ukraina ja Eurooppa voidaan saada tukemaan suunnitelmaa.

    Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan kehotti keskiviikkona Venäjää ja Ukrainaa palaamaan neuvottelupöytään.

    Erdogan kommentoi asiaa yhteisessä tiedotustilaisuudessaan Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa presidenttien tapaamisen jälkeen. Erdoganin mukaan tapaamisessa Zelenskyin kanssa korostui tarve jatkaa Istanbulissa käytyjä neuvotteluja.

    Istanbulissa on käyty kuluvan vuoden aikana kolme neuvottelukierrosta Venäjän ja Ukrainan välillä, mutta ne eivät ole tuoneet mukanaan juuri mitään muuta kuin sopimuksen vankienvaihdosta.

    Zelenskyi sanoi tiedotustilaisuudessa toivovansa, että vankienvaihto Venäjän kanssa loppuvuoden aikana.

    ----

    Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

    Lisää aiheesta
    • Axios-uutissivuston lähteen mukaan Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff on johtanut suunnitelman laatimista. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Axios: Yhdysvallat laatii Venäjän kanssa salaista suunnitelmaa Ukrainan sodan lopettamiseksi

    • Venäjä hyökkää Ukrainassa tällä hetkellä vahvasti erityisesti Pokrovskin ja Zaporizhzhjan suunnalla. Arkistokuva Pokrovskista maaliskuulta. LEHTIKUVA/AFP/PRESS SERVICE OF THE 93RD KHOLODNYI YAR SEPARATE MECHANIZED BRIGADE.

      Ulkomaat | Asiantuntija Venäjän sotimisesta Ukrainassa: "Kun rintamalla ei päästä eteenpäin, pyritään vaikuttamaan siviiliyhteiskunnan resilienssiin"

    • Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vierailee huomenna Turkissa. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Ukraina haluaa elvyttää Yhdysvaltojen kiinnostuksen sodan lopettamiseen − Zelenskyi matkustaa huomenna Turkkiin

    • Kaksi kolmesta on sitä mieltä, että Suomen on kaikissa oloissa kyettävä vastaamaan itse turvallisuudestaan, muista ei ole siihen apua. Kuva on itärajalta viime syksyltä.

      Yhteiskunta | EVA: Lähes puolet suomalaisista pelkää Ukrainan sodan laajenevan suursodaksi

    Artikkelin aiheet
    yhdysvaltain rauhansuunnitelma
    Ukraina
    Venäjä
    Donald Trump
    Euroopan turvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle