• Kylmintä miesmuistiin

    Uutiset
    30.6.201416:00
    JUHANI HAPPONEN

    Suviseuroihin Pyhäjoelle odotettiin jopa yli 80 000 seuravierasta. Säätä valiteltiin yleisesti kylmimmäksi mitä seurakävijät muistivat kokeneensa.

    Juhlakaupunki on täysin omavarainen kaikkien palvelujen suhteen. Oikeastaan vain yksi matkalaisten tarvitsema tuote on sellainen, jota ei voi hankkia seura-alueelta: polttoainetta pitää ostaa seurakentän ulkopuolelta.

    Juhlien valmistelut ovat olleet usean vuoden mittainen projekti maan vuokraamisineen, viljelysuunnitelmineen ja seurakentän valmisteluineen.

    Paikan päällä tehdään tuhansia talkootunteja. Siihen perustuu sekin mediassa ihmetelty seikka, että ruoka-annokset maksavat vain kolme euroa.

    Perjantain tiedotustilaisuudessa perhe- ja psykoterapeutti Aino Kanniainen luennoi naisen asemasta omassa liikkeessään. Hän totesi, että nainen on miehen kanssa tasavertaisessa asemassa niin yhteiskunnassa kuin vanhoillislestadiolaisen liikkeen toiminnassakin.

    Suviseuroissa näkee naiskanttoreita virsiä säestämässä miesten rinnalla. Keittiötehtävissäkin heitä on runsaasti.

    Saarnatuoliin ei naista päästetä enempää rauhanyhdistysten paikallisosastoissa kuin suviseuroissakaan.

    Pari liikkeen naisteologia on hankkinut itselleen pappisvihkimyksen. Asiasta noussut valtava kohu kertoo, että siltä osin naisen asema ei ole tasavertainen pappismiehen rinnalla.

    JUHANI HAPPONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    suviseurat
    Pyhäjoki
    vanhoillislestadiolaisuus
    naisen asema
    uskonnollinen liike
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena