• IL: Musti ja Mirri osti oireita aiheuttaneet perunahiutaleet hollantilaisyritykseltä, joka välittää hylättyjä kasvisraaka-aineita

    Iltalehden mukaan Musti Group ei suostu kommentoimaan, tiesivätkö he perunahiutaleen riskeistä.
    Kuva: Juho Leskinen
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    5.12.202309:42
    Terhi Torikka

    Iltalehden hankkimien tietojen mukaan Musti Group osti lemmikeille hengenvaarallisia oireita aiheuttaneet perunahiutaleet alankomaalaiselta Planture Loop -nimiseltä yritykseltä.

    Kyseinen yhtiö kertoo ostavansa aineksia, joilla ei ole elintarviketurvallisuustodistuksia ja myyvänsä niitä eteenpäin. Perunan todellinen alkuperä ei ole vieläkään tiedossa.

    Planture Loop mainostaa olevansa “yhden pysähdyksen kauppa hylätyille aineksillenne tai aineksille, jolla ei ole elintarviketurvallisuussertifikaatteja”.

    Musti Group on mainostanut käyttävänsä vain kotimaisia raaka-aineita. Todellisuudessa yhtiön omistaman Premium Pet Food -tehtaan useissa tuotteissa on käytetty ulkomaista perunahiutaletta.

    Lemmikkien myrkytysoireiden on kerrottu johtuvan ulkomaalaisten perunahiutaleiden korkeasta glykoalkaloidipitoisuudesta. Ulkomainen perunaraaka-aine nimettiin myrkytysoireiden mahdolliseksi syyksi muutama päivä sen jälkeen kun yhtiö oli ilmoittanut vetävänsä tuotteita takaisin lemmikkien saamien oireiden vuoksi.

    Samoihin aikoihin verkkosivulle kirjoitettiin, että kotimaisena markkinoituun koiranruokaan olikin saatavuusongelmien takia ostettu perunahiutaleita Alankomaista.

    Musti Group ei ole suostunut kommentoimaan Iltalehden tietoja perunahiutaleiden alkuperästä, eikä sitä, tiedettiinkö yhtiössä perunahiutaleen riskeistä.

    Iltalehti on tutkinut Mustin ja Mirrin ruokien hankintaketjua yhdessä alankomaalaisen tutkivan journalismin toimituksen Follow the Moneyn kanssa ja kyennyt varmistamaan tiedot asiakirjoista sekä muista lähteistä.

    Musti Group ja Ruokavirasto ovat kieltäytyneet vahvistamasta tai kiistämästä lehden tietoja.

    Lisää aiheesta
    • Joutsenmerkki tekisi kotimaisuutta suosivan koiranomistajan elämästä helpompaa.

      Lemmikit | Ruuan alkuperän selvittämisestä on tehty koiranomistajalle salapoliisitehtävä, vaikka ratkaisu olisi ilmeinen

    • Musti ja Mirri -ketjussa myytyä ruokaa syöneiden lemmikkieläinten sairastumisien syyksi on varmistunut ulkomaisen perunahiutaleen korkea glykoalkaloiditaso. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Lemmikit | Syy lemmikkien sairastumiselle Mustin ja Mirrin ruoasta vahvistui – syynä ulkomaisten perunahiutaleiden luontainen kasvitoksiini

    • Musti ja Mirri on vetänyt takaisin eriä kissan- ja koiranruokaa, joissa on käytetty alankomaalaista perunahiutaletta.

      Lemmikit | Oireita aiheuttaneita Musti Groupin tuotteita markkinoitiin kotimaisena, vaikka perunahiutaleet olivat Alankomaista

    • Musti ja Mirri -ketjussa myytyä ruokaa syöneiden lemmikkieläinten sairastumisien syyksi on varmistunut ulkomaisen perunahiutaleen korkea glykoalkaloiditaso.

      Talous | Musti Groupista tehtiin satojen miljoonien eurojen ostotarjous – osakkeelta tarjotaan 26 euroa, osake noussut pörssissä tänään yli 28 prosenttia

    Artikkelin aiheet
    Musti Group
    lemmikkiruoka
    perunahiutale
    elintarviketurvallisuus
    tuotevetotapaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria