• Lukijat nimesivät smoothien suomeksi

    Uutiset
    28.11.201415:00
    MT toimitus

    Pirtelö, pehmelö, löysäke, murskis, sörsseli. Esimerkiksi näitä suomennoksia lukijamme ovat ehdottaneet englanninkieliselle sanalle smoothie.

    Lukijoilta tuli kymmeniä ehdotuksia, kun pyysimme heitä lehden verkkosivulla ja Facebookissa keksimään suositulle terveysjuomalle kotoista nimeä.

    Eniten puollettiin tuttua sanaa pirtelö. Ihmeteltiin, mitä vikaa vanhassa nimessä on, eihän pyörää tarvitse uudelleen keksiä. Ulkomaiset nimet tuntuvat toisista vaan hienommilta.

    Marttojen pikkukokin keittokirjassa smoothie on käännetty pehmoksi eikä pirtelöksi. Pirtelö kun voidaan tulkita jäätelöjuomaksi.

    Ehdotukset kertovat suomen kielen rikkaudesta ja sen tuntemuksesta lukijoiden keskuudessa. Smoothie on esimerkiksi mustikkaliiru, silomösselö, vaahdokas, höttö, sorvellus, soselo, pehmyke, mössö tai löllö.

    Monelle kelpaisivat sanat smuuti tai smuutti. Ne myötäilevät tunnistettavasti englanninkielisen sanan ääntämistä.

    Nyt jännitämme, saavatko kelpo ehdotukset vielä kielenhuoltajien hyväksynnän. TARJA HALLA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    suomen kieli
    smoothie
    pirtelö
    kielenhuolto
    lukijat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle