• Soini pohtii blogissaan ehdotusta keskustan puheenjohtajuudesta: Esityksessä on sekä kieli poskessa että vakava viesti

    Kautensa päättävän ulkoministerin mielestä keskustan ei pidä "myydä nahkaansa synnytteillä olevalle hillopurkkihallitukselle".
    Timo Soini (sin.) toistaa blogissaan, että on jättämässä puoluepolitiikan.
    Timo Soini (sin.) toistaa blogissaan, että on jättämässä puoluepolitiikan. Kuva: Vesa Moilanen
    Uutiset
    18.5.201914:02
    STT

    Ulkoministeri Timo Soini (sin.) on kommentoinut blogissaan keskustan entisen varapuheenjohtajan Timo Kauniston ehdotusta siitä, että Soinin pitäisi asettua keskustan puheenjohtajaksi. Soinin mukaan esityksessä on "sekä kieli poskessa että vakava viesti".

    Soinin kirjoittaa, että esityksen myötä tulee esille ja näkyväksi Kauniston huoli keskustasta.

    "Kaunisto on huolissaan Kepusta. Syystä. Esittämällä minua tämä huoli tulee esiin ja näkyväksi. Saa julkisuutta. Tulee torjutuksi, mutta itse huolta ei pidä torjua."

    Soini myös toistaa, että hän on jättämässä puoluepolitiikan.

    "Timo Kaunisto on ensimmäinen, joka kaipaa minua sinne takaisin, mutta ei viimeinen. Saatan joku päivä itsekin saada sellaista päähäni. Nyt haluan irti."

    Soini kommentoi blogissaan samalla myös meneillään olevia hallitusneuvotteluja kirjoittamalla, ettei keskustan "pidä myydä nahkaansa synnytteillä olevalle hillopurkkihallitukselle".

    "Menestyvä Kepu ei koskaan ole apupuolue. Se on uudistuneella tahtopolitiikalla johtava puolue", hän jatkaa.

    Kaunisto ehdotti Soinia keskustan johtoon aiemmin tällä viikolla Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa julkaistussa kolumnissa. Keskustan nykyinen puheenjohtaja Juha Sipilä on kertonut jättävänsä puheenjohtajan tehtävän syyskuussa järjestettävässä ylimääräisessä puoluekokouksessa.

    Artikkelin aiheet
    Timo Soini
    Timo Kaunisto
    keskusta
    puheenjohtajuus
    politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria