• Nämä liikennehankkeet saivat budjetista rahaa – katso, osuiko 122 miljoonan eurojackpot maakuntaasi

    Ratojen perusparannukset ja monet pienemmät tiehankkeet voidaan ensi kesänä ponnistaa käyntiin investointiohjelman rahoilla.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    4.9.202421:00
    Hermanni Härkönen

    Tiistaina pika-aikataulussa valmistunut valtion budjetti sisälsi myös vajaalla miljardilla eurolla panostuksia tie- ja ratahankkeisiin.

    Satsaukset ovat osa hallitusohjelmassa sovittua, yhteensä neljän miljardin euron investointiohjelmaa, joka rahoitetaan valtion omaisuuden myynnillä.

    Ohjelman tunnetuin ja pahamaineisin kohde on nykyään Länsiratana tunnettu Turun tunnin juna. Se ei kuitenkaan vielä etene, sillä hankkeen valmistelu ei ole riittävän pitkällä.

    Investointipaketin toimeenpanoa onkin hidastanut toteuttamisvalmiiden hankkeiden puute. Hallituksen ensimmäisessä budjetissa vuosi sitten kohteita rahoille ei vielä meinannut löytyä.

    Nyt päätetyistä 891 miljoonan euron investoinneista ensi vuodelle kohdistuu 325 miljoonaa.

    Budjetissa esitetyt määrärahat ja valtuudet liikennehankkeille ovat:

    • Maantie 642, Äänekosken silta (1 milj. määrärahaa ja 15 milj. valtuus)
    • Rantaradan kehittäminen (17 milj. määräraha ja 50 milj. valtuus)
    • Valtatie 15 Rantahaka (Kotka)–Kouvola (1 milj. määräraha ja 122 milj. valtuus)
    • Valtatie 21 Palojoensuu–Maunu (1 milj. määräraha ja 30 milj. valtuus)
    • Valtatie 23 Karvio (1 milj. määräraha ja 14 milj. valtuus)
    • Valtatie 5 Leppävirta–Kuopio-hankkeen käynnistäminen (11 milj. määräraha)
    • Valtatie 12 Mankala–Tillola (1 milj. määräraha, 92 milj. valtuus. Edellytyksenä Lahden seudun MAL-sopimuksen allekirjoittaminen.)
    • Valtatie 8 Kokkolan kohdalla (1 milj. määräraha ja 13 milj. valtuus)
    • Suupohjan radan kehittäminen Seinäjoki–Kaskinen (1 milj. määräraha ja 15 milj. valtuus)
    • Karjalanradan kehittäminen (10,5 milj. määräraha, 90 milj. valtuus)
    • Valtatie 8:n ja Vaasan yhdystien (seututie 724) kehittämisen 1. vaiheelle esitetään 31 miljoonan euron valtuutta.
    • Vaasan satamatien tiesuunnitelman laadinta (0,5 milj. määräraha)
    • Tiesuunnitelma valtatie 8:n leventämiseksi Bäckliden–Brännbacken (0,4 milj. määräraha)

    Investointiohjelman lisäksi perusväylänpitoon ohjataan 2,7 miljoonaa euroa Itä-Suomen pieniin liikennehankkeisiin.

    Lisää aiheesta
    • Metka-rahoitus käyttää ohjeistuksena päivitettyä Metsätehon metsätienormistoa.

      Liikenne | Tieasiantuntija autonrenkaita puhkovista kalliomurskeista: ”Virkistyskäytön näkökulmasta ikäviä, mutta tiet rakennetaan puuhuoltoa varten”

    Artikkelin aiheet
    liikennehankkeet
    budjetti
    investointiohjelma
    valtion rahoitus
    Länsirata
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa