• Elokuussa satoi monin paikoin tavanomaista enemmän

    Vesistöissä sateet näkyivät ajallisesti ja alueellisesti vaihtelevasti.
    Elokuun alkupuolen sateet lakouttivat viljakasvustoja.
    Elokuun alkupuolen sateet lakouttivat viljakasvustoja. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    2.9.201713:00
    Maikki Kulmala

    Elokuun lopun runsaat sateet nostavat muutamien seuraavien päivien aikana jokien virtaamat Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa ajankohdan keskimääräistä suuremmiksi, kertoo Suomen ympäristökeskus vesitilannekatsauksessaan.

    Syyskuun alussa virtaamat kääntyvät taas laskuun.

    "Syyskuun alusta ennustetaan vähäsateista koko maahan ja jokien virtaamat kääntyvät myös Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa laskuun syyskuun ensimmäisinä päivinä", kertoo hydrologi Jari Uusikivi Suomen ympäristökeskuksesta.

    Järvien vedenkorkeudet ovat tällä hetkellä suurimmassa osassa maata lähellä tyypillistä loppukesän tasoa.

    Vähäsateinen sää pitää vedenkorkeudet myös lähiviikkoina lähellä nykytasoaan tai enintään hitaassa laskussa. Kainuussa järvien pinnat ovat kuitenkin hiukan ajankohdan keskimääräistä ylempänä.

    Sateisen elokuun seurauksena Inarinjärvi on noin 20 senttiä tavanomaista ylempänä, ja järven juoksutusta pidetään tavanomaista suurempana syyskuun alkupuoliskolla.

    Elokuun sademäärä oli lähes koko maassa pitkän ajan keskiarvojen tasolla tai sitä suurempi. Sateisimmilla alueilla kuukauden sademäärä oli Suomen ympäristökeskuksen mukaan jopa 1,5-kertainen tavanomaiseen nähden.

    Eniten elokuussa satoi Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla, yli 100 millimetriä. Muualla maassa sademäärä vaihteli enimmäkseen 60–100 millimetrin välillä.

    Elokuun viimeisten päivien sateet olivat Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa paikoin varsin suuria, jopa 30 millimetriä vuorokaudessa. Käsivarren tuntureilla satoi elokuun lopulla paikoin lunta.

    Maankosteus- ja pohjavesivarastot vähenevät edelleen haihdunnan ja kasvukauden jatkumisen myötä.

    Maan etelä- ja keskiosissa sekä länsirannikolla pohjaveden pinnat ovat 20–40 senttiä alle keskiarvojen.

    Runsaat sateet nostivat pohjaveden pintoja Kaakkois-Suomessa ja Kainuussa, joissa ne ovat 2–40 senttiä keskiarvojen yläpuolella. Maan pohjoisosissa pinnat ovat 0–20 senttiä ajankohdan keskiarvoja ylempänä.

    Järvien pintaveden lämpötilat laskivat elokuun alkupäivinä hieman. Sen jälkeen lämpötilat pysyivät suuren osan elokuuta lähes ennallaan, kunnes ne kääntyivät kuukauden viimeisenä viikonloppuna selvään laskuun sään viilettyä.

    Kesän korkeimmat pintaveden lämpötilat jäivät tänä kesänä selvästi vuodenajalle tyypillisiä maksimeja alemmiksi. Monin paikoin maksimit olivat koko 2000-luvun alhaisimpia.

    Elokuun päättyessä pintavesien lämpötilat olivat maan eteläosassa 15–17 astetta, maan keskiosassa 13–16 astetta ja Lapissa 9–12 astetta. Lukemat olivat kuukauden päättyessä ne 0–2 astetta ajankohdan keskimääräistä alempia.

    Artikkelin aiheet
    sademäärät
    vesistöt
    pohjavedet
    Suomen ympäristökeskus
    elokuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria