• Tuolileikki käynnissä

    Uutiset
    1.9.201416:00
    MT toimitus

    Poliittisten virkanimitysten aika ei ole ohi. Tästä saatiin hyvä esimerkki jälleen, kun Helsingin kaupungissa täytettiin tilapäinen apulaiskaupunginjohtajan tehtävä.

    Sosiaali- ja terveyspuolen virkaa hoiti aiemmin Laura Räty (kok.). Hänet nimitettiin kuitenkin ministeriksi, jolloin virka vapautui tilapäisesti.

    Virka on kokoomuksen, vihreiden ja sosialidemokraattien tekemän sopimuksen mukaan kokoomuksen läänitys. Kokoomus valitsi tehtävään ehdolle ensimmäisen kauden kansanedustajan Lasse Männistön, 32. Valtuusto päätti valita Männistön tehtävään ilman, että virkaa olisi julistettu edes haettavaksi.

    Männistöllä ei ole minkäänlaista aiempaa kokemusta sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnonalasta.

    Männistö pyytää nyt eroa eduskunnasta. Hänen sijalleen nousee, yllätys yllätys, ministeri Laura Räty, joka on varakansanedustaja. Näin Rädystä tulee ministerintehtävänsä lisäksi myös oikea kansanedustaja.

    Eduskunnassa Männistön eroanomus on herättänyt hämmennystä. Kansanedustajan tehtävä on luottamustehtävä, johon kansa on valinnut henkilön koko vaalikaudeksi.

    Tähän asti eduskunnasta on saanut eron vain erittäin painavasta syystä. Ero on myönnetty edustajille, jotka on nimitetty johonkin korkeaan virkaan, esimerkiksi pääjohtajiksi. Yleensä kysymys on ollut politiikan konkareista, ei ensimmäisen kauden untuvikoista.

    Eduskunta joutuu nyt päättämään, voiko talosta lähteä kuin torpasta, ja vielä tilapäiseen virkaan. Eduskunta on sentään valtioelin eikä mikään yhden kaupungin työvoimatoimisto.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    poliittiset virkanimitykset
    Helsingin kaupunki
    Lasse Männistö
    Laura Räty
    Eduskunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle