• Elintarviketeollisuuskaavailee isoja investointeja

    Lähileipä maistuu Johanna Orell leipoi tiistaina Linna-sekaleipää Rostenin leipomossa Turussa. Leipomon tuotteet ovat löytäneet muidenkin maakuntien ruokapöytiin. Sivu 8 markku vuorikari
    Lähileipä maistuu Johanna Orell leipoi tiistaina Linna-sekaleipää Rostenin leipomossa Turussa. Leipomon tuotteet ovat löytäneet muidenkin maakuntien ruokapöytiin. Sivu 8 markku vuorikari Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    31.10.201215:00
    MT toimitus

    Elintarviketeollisuudessa luotetaan tulevaisuuteen, vaikka talouden näkymät ovat heikot. Alan tälle vuodelle suunnitellut kotimaan investoinnit ovat lähes 490 miljoonaa euroa, kun investointeihin viime vuonna käytettiin 405 miljoonaa.

    Luvut käyvät ilmi elintarviketeollisuuden toimialaraportista, joka julkistettiin eilen tiistaina Turussa.

    35 prosenttia elintarvikealan yrityksistä arvioi alan suhdannenäkymien paranevan tulevan vuoden aikana. Vain 15 prosenttia uskoo näkymien heikkenevän, raportin laatinut toimialapäällikkö Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen elykeskuksesta kertoo.

    Erityisen tärkeänä Hyrylä pitää yritysten tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Siihen arvioitiin viime vuonna käytettävän 76 miljoonaa euroa.

    Vaikka uskoa ja investointihalua riittää, elintarviketeollisuus ei ole mikään kultakaivos.

    ”Tunnusluvut ovat vakaita mutta vaatimattomia”, Hyrylä luonnehti.

    Alan keskimääräinen käyttökate oli viime vuonna seitsemän prosenttia ja liiketulosprosentti alle viiden. Omavaraisuusaste on kuitenkin hyvä.

    ”Investoinnit on tehty järkevästi”, Hyrylä summaa.

    Elintarvikkeiden kotimarkkinat eivät kasva merkittävästi. Kasvu onkin haettava ulkomailta tai tuotteiden jalostusarvon nostamisesta.

    Vienti on kehittynyt suotuisasti. Viime vuonna elintarvikeviennin arvo kasvoi kasvoi lähes 1,6 miljardiin euroon. Vientituoteryhmien kärkeen kuuluvat juustot, voi ja muut maitorasvat.

    Meijeriteollisuus saikin Hyrylältä kehuja. Siellä on tehty pitkäjänteistä työtä uusien tuotteiden kehittämiseksi. Tämän vuoden vahvin uutuus ovat proteiinituotteet, hän totesi.

    Meijeriteollisuus ohitti viime vuonna bruttoarvoltaan lihateollisuuden.

    Sivu 8

    Alan tunnusluvut

    ovat vakaita

    mutta vaatimattomia.«

    Kuluttajien

    käyttäytyminen

    pirstaloituu.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    elintarviketeollisuus
    investoinnit
    Meijeriteollisuus
    vienti
    tutkimus ja kehittäminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle