• Vilpotar vei työhevosten mestaruuden

    Uutiset
    10.6.201316:00
    MT toimitus

    SEINÄJOKI

    Perinteinen suomenhevosten työmestaruuskilpailu päättyi tänä vuonna kymenlaaksolaisten juhliin. Jo toista kertaa voittoa tuuletti virolahtelainen Markku Mässeli 16-vuotiaan tammansa Vilpottaren kanssa.

    Toiseksi sijoittui Kouvolan Seudun Ammattiopiston tamma Pihan Alma ohjastajanaan Matti Ahola. Valjakko nousi tuloksissa hienon vetokokeen ansiosta. Tamma veti lopulta huimaa 1 200 kilon taakkaa

    Työmestaruus koostuu kolmesta osakokeesta. Käynti- ja juoksukokeesta annetaan pisteitä ajan perusteella.

    Vetokokeessa hevonen vetää alkupainoltaan noin puolen tonnin painoista rekeä hiekalla kymmenen metrin jaksoissa. Joka toisen vetoportaan jälkeen kuormaa lisätään. Alkupaino määräytyy vetoalustan kitkan mukaan.

    Kurikan hevosystävät vastasi kilpailun järjestelyistä Seinäjoella ensimmäistä kertaa.

    “Hevosilla tehdään nykyisin töitä harrastuksena, eikä kilpailuihin ole tungosta. Toki jotkut ajavat vielä hevosella puutakin metsästä”, sanoo kilpailujen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Tapio Harmanen.

    Mestaruuskilpailu on rajattu vain kantakirjatuille suomenhevostammoille ja -oreille.

    “Jos ruunat saisivat osallistua, olisi mukana varmasti enemmän valjakoita”, Harmanen uskoo.

    Suomenhevosen voi kantakirjata aikaisintaan neljävuotiaana. Yläikärajaa osallistumiselle ei ole. Tämän vuoden kilpailun vanhin osallistuja oli viime vuoden voittoa puolustanut 18-vuotias ori Suikun Lukko.

    Nuorimmasta päästä oli ori Titaanin Hurmuri, joka on vasta viisivuotias. Se pystyi kilpailun ainoana oriina yli 20 portaan vetoon.

    SATU PITKÄNEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    työhevoset
    suomenhevonen
    kilpailut
    Seinäjoki
    Markku Mässeli
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle