• Liikennevirasto varoittaa päällystevaurioista

    Uutiset
    9.3.201515:00
    Maikki Kulmala

    Päällystetyt tiet ovat talven jäljiltä paikoin vaurioituneita ja normaalikevättä reikäisempiä, varoittaa Liikennevirasto. Viraston mukaan reikien paikkaus ei välttämättä onnistu talvella kunnolla, vaan vaatii paremmat, kuivemmat olosuhteet.

    Kun reikiintyminen alkaa jollain tieosuudella, tilanne voi kehittyä jo muutamassa päivässä vakavaksi. Väylänpidon ohjauksen päällikkö Tuomas Toivonen toivoo tiellä liikkujilta tarkkaavaisuutta ja varautumista päällystevaurioiden suureen määrään.

    ”Ajonopeutta on syytä tarvittaessa alentaa, ettei esimerkiksi yllättävä päällysteen reikä vioita renkaita tai ettei reiän nopea väistäminen yllätä muita tiellä liikkujia. Päällysteet saadaan aikanaan keväällä ja kesällä monin paikoin korjattua, mutta tämä rospuuttoaika kestää tovin”, Toivonen sanoo.

    Lauha talvi on päällysteille rankkaa aikaa. Tien pinta on päivisin märkä ja jäätyy yöllä. Kumpikin rapauttaa päällystettä omalla tavallaan.

    ”Märällä pinnalla autojen renkaat iskevät siinä olevaa vettä vanhaan haurastuneeseen tai vaurioituneeseen asvalttiin. Yöllä sitten asfalttiin päässyt vesi jäätyessään laajenee ja irrottaa kiviä haurastuneesta asvaltista tai kokonaisia paloja tien pinnasta”, toteaa tienpidon asiantuntija Juho Meriläinen Liikennevirastosta.

    Päällysteiden uusimiset ovat kymmenen viime vuoden aikana laskeneet puoleen tienpidon rahoituksen takia, ja nyt päällysteiden uusimisvälit ovat Liikenneviraston mukaan liian pitkiä.

    Päällysteet ovat usein vanhoja ja vaurioituvat sen vuoksi huonoissa sääoloissa nopeasti. Tilannetta voitaisiin viraston mukaan parantaa päällystysmääriä lisäämällä, mutta tienpidon nykyrahoituksella siihen ei ole mahdollisuutta.

    ”Tämä on valitettavaa, koska nyt olisi hyvä aika päällystää, kun bitumin hinta on alhainen”, sanoo Meriläinen.

    MAIKKI KULMALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Liikennevirasto
    päällystevauriot
    tienpito
    talvi
    päällystystyöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle