• Aikuiskoulutustuen suosio kasvanut tasaisesti – nettilaskurilla tarkistat, paljonko itse saisit tukea

    Vuonna 2020 aikuiskoulutustukea maksettiin runsaalle 27 000 henkilölle yhteensä liki 187 miljoonaa euroa.
    Tilaajalle
    Kuva: Juho Leskinen
    Uutiset
    21.2.202222:00
    Katja Lamminen
    Kuva: Timo Filpus

    Aikuiskoulutustuen suosio lähti voimakkaaseen kasvuun vuonna 2010, jolloin tuen myöntämisen ehtoja parannettiin. Vuonna 2020 aikuiskoulutustukea maksettiin runsaalle 27 000 henkilölle yhteensä liki 187 miljoonaa euroa. Tälle vuodelle rahoitusta on varattu noin 190 miljoonaa euroa.

    Työllisyysrahaston seurannan mukaan tyypillisimpiä aikuiskoulutustuen käyttäjiä ovat 30–40 -vuotiaat. Vuonna 2020 yli 55-vuotiaita oli 5 prosenttia. Koulutusaloista korostuneena oli sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala. Ensimmäisenä koronavuonna tosin sosiaali- ja terveysalalta tulevien tuensaajien osuus laski. Muutoin koronan ei havaittu vaikuttaneen etuuksien käyttöön.

    Suuri osa tuen saajista, yli 9 000 henkeä, asui Uudellamaalla. Seuraavaksi eniten tukia myönnettiin Pirkanmaalle, Varsinais-Suomeen ja Pohjois-Pohjanmaalle. Vähiten tukia hyödynnettiin Kainuussa. Yrittäjiä tuen saajista oli vain runsaat 700 henkeä.

    Työllisyysrahastosta haettavaa aikuiskoulutustukea voivat saada työelämässä olevat henkilöt, joilla on yhteensä vähintään kahdeksan vuotta työhistoriaa. Tukea maksetaan enintään 15 kuukauden ajalta kerran työuran aikana. Tukikuukauden aikana saadut tulot, pääomatuloja lukuun ottamatta, vähentävät tuen määrää. Yrittäjän aikuiskoulutustuki on aina perusosan suuruinen.

    Aikuiskoulutustukea voidaan myöntää opintoihin, jotka järjestetään Suomessa julkisen valvonnan alaisessa oppilaitoksessa, kuten ammatillisessa oppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa.

    Opintojen on johdettava tutkintoon tai tutkinnon osien suorittamiseen tai niiden on oltava hakijalle ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta. Palkansaajalta edellytetään keskimäärin vähintään 4 tai 2 opinto- tai osaamispisteen suorittamista tukikuukautta kohti riippuen tukikuukauden ansioista. Yrittäjän on puolestaan suoritettava keskimäärin vähintään 3 opinto- tai osaamispistettä tukikuukautta kohti.

    Aikuiskoulutustukea on myönnetty vuodesta 2001 asti. Palkansaajan aikuiskoulutustuki rahoitetaan työttömyysvakuutusmaksujen tuotosta. Yrittäjän aikuiskoulutustuen maksaa valtio.

    Oman aikuiskoulutustukensa suuruuden voi laskea netistä löytyvällä laskurilla.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle