• Ruokateollisuus ei varautunut Venäjä-riskiin

    Venäjä on vuosien ajan tuonut esille aikeensa lisätä omaa ruuantuotantoaan. Silti se onnistui yllättämään suomalaisen elintarviketeollisuuden EU-ruuan tuontikiellollaan.
    Vaikeasta markkinatilanteesta ja Venäjän-viennin tyssäämisestä on kärsinyt etenkin maitosektori.
    Vaikeasta markkinatilanteesta ja Venäjän-viennin tyssäämisestä on kärsinyt etenkin maitosektori. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    3.9.201521:33
    Eija Mansikkamäki

    Ulkomailla toimivien elintarvikeyritysten pitäisi valmistautua poliittisiin riskeihin aikaisempaa paremmin, sanoo Elintarviketeollisuusliiton (ETL) toimitusjohtaja Heikki Juutinen.

    Esimerkiksi Venäjä onnistui yllättämään asettaessaan EU-ruuan tuontikieltoon vuosi sitten. Sianlihaboikotti alkoi jo viime vuoden helmikuussa.

    Aivan puskista unionin itärajan sulkeutumisen ei olisi pitänyt tulla.

    Venäjä on muun muassa WTO-neuvotteluissa tuonut selkeästi esille aikeensa lisätä omaa maatalous- ja elintarviketuotantoaan, Juutinen huomauttaa.

    Vuodesta 2012 Venäjä on tukenut kotimaisia yrityksiä tuontia vastaan. Ukrainan kriisi antoi hyvän tekosyyn tuonnin kieltämiselle ja oman ruokaketjun tukemiselle.

    Juutisen arvio on, että Venäjä on jossain määrin onnistunut tehostamaan raaka-ainetuotantoaan ja elintarviketeollisuutensa toimintaa.

    Sika- ja broileripuolella on tehty uudenaikaisia investointeja ja maidontuotannon lasku on saatu pysähtymään. Jos Venäjä saisi valtavat määrät peltoaan tuottamaan, maa voisi olla merkittävä viljanviejä.

    Pakotteet eivät pure EU:hun

    Kremlin tarkoitus oli aiheuttaa mahdollisimman suuria tappioita eurooppalaisille maanviljelijöille, jotta EU muuttaisi pakotepolitiikkaansa, Juutinen selittää.

    Suomea ja Baltiaa lukuun ottamatta tavoite ei ole toteutunut. Koko unionin maatalousviennistä vuonna 2013 tuontikiellon alaisia tuotteita oli vain neljä prosenttia.

    Kuvaavaa on, että vuoden aikana EU:n maatalousvienti ylipäätään on kasvanut viisi prosenttia.

    Säilyttääkseen uskottavuutensa Venäjän tiukensi pakotelinjaansa, Juutinen kertoo. Näyttävyyttä haettiin muun muassa polttamalla näyttävästi maahan tuotua EU-ruokaa. Tuohtuneiden kansalaisten reaktio sai viranomaiset lopettamaan toiminnan kaikessa hiljaisuudessa.

    Artikkelin aiheet
    ruokateollisuus
    Venäjä
    elintarviketeollisuus
    EU-pakotteet
    poliittinen riski
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle