• Valtaosa pääsi keväällä kahdessa viikossa terveyskeskukseen ‒ THL: ”Kun jonoja puretaan, tilastoissa näkyvät pitkään käyntiä odottaneet”

    Hammaslääkärin käynneistä 85 prosenttia toteutui kolmessa kuukaudessa hoidon tarpeen arvioinnista.
    Yli kolme kuukautta lääkärin käyntiä odotettiin keväällä Helsingissä, Vantaalla, Raaseporissa ja Kuopiossa, THL kertoo.
    Yli kolme kuukautta lääkärin käyntiä odotettiin keväällä Helsingissä, Vantaalla, Raaseporissa ja Kuopiossa, THL kertoo.  Kuva: Antti Kantola
    Uutiset|Terveydenhuolto
    14.6.202210:12
    STT

    Terveyskeskusten kiireettömistä lääkärikäynneistä 71 prosenttia toteutui kahdessa viikossa päättyneenä keväänä.

    Asia selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) perusterveydenhuollon hoitoonpääsyn tilastoista. Tilastoissa ovat mukana ne käynnit, joita on edeltänyt hoidon tarpeen arviointi.

    Käynneistä 59 prosenttia toteutui viikossa hoidon tarpeen arvioinnista. Samalla ihmisellä voi olla useita käyntitapahtumia terveyskeskuksen lääkärin vastaanotolle eri syistä, THL huomauttaa.

    Perusterveydenhuollon avosairaanhoidossa kiireettömän hoitoonpääsyn tulee toteutua kolmen kuukauden kuluessa hoidon tarpeen arvioinnista.

    Yli kolme kuukautta lääkärin käyntiä odotettiin keväällä Helsingissä, Vantaalla, Raaseporissa ja Kuopiossa, THL kertoo. THL sai hoitoonpääsytietoja 95-prosenttisesti Suomen terveyskeskuksista.

    Hammaslääkärin käynneistä 85 prosenttia toteutui kolmessa kuukaudessa hoidon tarpeen arvioinnista.

    Koronaepidemian jälkeen keväällä purettiin hoitojonoja, mikä näkyi kasvuna yli puoli vuotta kiireetöntä hammaslääkärikäyntiä odottaneiden määrissä, THL kertoo.

    Päättyneenä keväänä yli puoli vuotta hammaslääkärin käyntiä odotettiin Turussa, Vantaalla, Kuopiossa, Lohjalla, Sastamalassa sekä Pohjois-Satakunnassa ja Kymenlaaksossa.

    ”Kun jonoja puretaan, tilastoissa näkyvät pitkään käyntiä odottaneet. Pitkittyneitä käyntien odotusaikoja aiheuttivat myös kevään lakot sekä henkilöstön koronatautitapaukset”, sanoo THL:n kehittämispäällikkö Kaisa Mölläri tiedotteessa.

    Hallitus on esittänyt, että perusterveydenhuollon avosairaanhoidossa kiireettömään tutkimukseen tai hoitoon pääsy laskisi nykyisestä. Syyskuussa 2023 määräaika hoidon tarpeen arvioinnista laskisi kolmesta kuukaudesta kahteen viikkoon ja marraskuussa 2024 seitsemään päivään.

    Suun terveydenhuollossa hoitoon pääsyn määräaika lyhenisi kuudesta kuukaudesta vastaavasti ensin neljään ja myöhemmin kolmeen kuukauteen.

    Lue myös:

    Terveyskeskuskäyntien määrä lähes kolmanneksen kasvussa − etenkin koronarokotuksista lisää asiakkaita

    Orpo: Terveyskeskus 200 metrin päässä ei auta, jos seuraava vapaa aika on kolmen kuukauden päässä – "Jos annetaan löperösti lupauksia, raha on jostain muualta pois"

    Hoitajapula on totisinta totta ‒ Tilanteen korjaaminen maksaa, eikä sitä kannata kauhistella

    Artikkelin aiheet
    hoitoonpääsy
    THL
    perusterveydenhuolto
    terveyskeskus
    hammaslääkäri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle