• ptt:n taloustutka Politiikka ei pysy talouden perässä

    Uutiset
    15.4.201316:00
    MT toimitus

    Kirjoitan tätä kolumnia Italiassa, jossa helmikuun vaalien jälkeen hallituksen muodostaminen näyttää edelleen ylivoimaiselta tehtävältä. Poliitikoilta tuntuu puuttuvan kyky tehdä päätöksiä, vaikka kriisin keskellä elävä talous kaipaisi pikaisia uudistuksia. Valitettavasti tämä ei ole vain italialainen ongelma.

    Yhdysvalloissa valtiontalouden tasapainottamistoimista sopiminen on ollut jo pitkään umpisolmussa. Euroalueella kriisin vastatoimista on sovittu aina vasta viimeisellä hetkellä ja silloinkin minimivaihtoehdon mukaan. Suomessakin hallituksen muodostaminen otti koville ja talouden kriisin vastatoimia on saatu odottaa.

    Talous kaipaa kuitenkin kipeästi toimia. Koko maailmantalous on edelleen ongelmissa finanssi- ja eurokriisien jälkimainingeissa.

    Tarvittaisiinkin päätöksentekijöitä, joilla olisi näkemystä tarvittavista toimista ja kykyä tehdä kauaskantoisia päätöksiä. Niitä ei tunnu löytyvän.

    Politiikan halvaantumiseen on nähdäkseni kaksi pääsyytä. Ensimmäinen on talouden karkaaminen globaalille tasolle, samalla kuin politiikka on jäänyt kansalliselle tasolle. Toinen on noin sata vuotta vanhan puoluekartan sopimattomuus nykyisten taloudellisten jännitteiden ratkaisemiseen.

    Viime vuosikymmeninä talous on muuttunut aidosti globaaliksi. Tavaroiden lisäksi rajojen yli siirtyvät pääomat, työpaikat ja osaaminen.

    Globaali talous on synnyttänyt myös tarpeen ratkaista globaaleja ongelmia. Pienistä kansallisvaltioista ei ole enää oikein globaalin talouden vastinpariksi. Ylikansallinen päätöksenteko ei kuitenkaan oikein toimi. Jo EU tasolla sopiminen on kovin hankalaa, puhumattakaan globaalista päätöksenteosta.

    Toimintaa kansainvälisellä tasolla ei helpota yhtään se, että näkemys suunnasta tuntuu olevan kadoksissa myös kansallisella tasolla. Nykyinen, lähes kaikissa maissa nähtävä, puoluekenttä muodostui noin sata vuotta sitten vastauksena paljolti silloiseen talouden rakenteeseen, työn ja pääoman vastakkain asettelulle.

    Siitä sekä työ että pääoma ovat muuttuneet huomattavasti. Työstä on tullut suurelta osin inhimillistä pääomaa, osaamista, ja pääomasta globaalia finanssipääomaa. Vastakkain asettelun aika ei ehkä ole ohi, mutta ainakin se on muuttunut huomattavasti. Nykyisen ongelmat jakavatkin monesti puolueita sisäisesti. Tällöin on vaikea löytää omaa linjaa.

    Asetelma ei tietenkään tiedä hyvää nykyisten talouden ongelmien ratkaisun kannalta. Eurokriisin on vaikea löytää lääkettä näistä asetelmista. Voi näyttää houkuttelevalta palata takaisin kansallisiin ratkaisuihin ja omaan valuuttaan. Tämä ratkaisu kuitenkin ontuu, sillä talous ei varmasti aio seurata perässä.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    talous
    politiikka
    globalisaatio
    Eurooppa
    eurokriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle