Popedan perustajajäsen toimi yhtyeen vokalistina 46 vuoden ajan toissa vuoteen asti. Bändiuran lisäksi hän esiintyi ja levytti sooloartistina.
Karismaattinen lavahahmo teki uransa aikana yhteensä toistasataa julkaistua lauluntekstiä. Hän syntyi Tampereella vuonna 1956.