• Sääennuste lupaa loppuvuodelle lumi- ja vesisateita

    Torstaina maan lounais- ja eteläosiin saapuu uusi matalapaine, joka tuo mukanaan sateita.
    Suomessa liikkuu tänään useita lumisadealueita, jotka heikentävät ajokeliä etekin Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Suomessa liikkuu tänään useita lumisadealueita, jotka heikentävät ajokeliä etekin Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Sää
    27.12.202219:30
    STT–

    Loppuvuoden aikana Suomeen ehtii saapua ainakin kaksi matalapainetta sadealueineen lounaasta. Väliin mahtuu kuitenkin poutaisempia jaksoja, kerrottiin Ilmatieteen laitokselta tiistaina illalla.

    Keskiviikko on koko Manner-Suomessa pakkaspäivä. Tiistaina muun muassa jäätävää tihkua ja jäätävää sadetta tuonut sadealue on vielä maan pohjoisosassa, minne kertyy lisää lunta.

    Torstaina maan lounais- ja eteläosiin saapuu uusi matalapaine sateineen. Sade alkaa lumena mutta muuttuu ainakin lounaassa vedeksi. Lämpötila putoaa plussalle torstaina etelässä, ja perjantaina plusasteita mitataan Tampere–Lahti-linjalla sekä siitä etelään.

    Perjantaina saadaan lumisadetta idässä ja pohjoisessa sekä tihkua ja vettä etelässä ja lännessä.

    Uudenvuodenaatoksi odotetaan maahan taas uutta, tällä kertaa vetisempää sadealuetta. Sen myötä saadaan vettä tai räntää, mutta iltapäivällä sadealueen etureuna muuttuu lumeksi idässä ja pohjoisessa.

    Vuodenvaihteeseen on kuitenkin vielä sen verran aikaa, että aaton sääennuste saattaa Ilmatieteen laitoksen mukaan vielä muuttua.

    Vuoden 2023 ensimmäinen päivä on ennusteiden mukaan hieman kuivempi Suomen etelä- ja keskiosissa. Pohjoisessa saataneen vielä sunnuntainakin lumisateita.

    Tiistain jäätävä sade ja jäätävä tihku toivat huonon tai erittäin huonon ajokelin laajasti Etelä- ja Keski-Suomeen. Vakavilta tieturmilta ei vältytty, sillä Pälkäneellä Pirkanmaalla henkilöauton kuljettaja kuoli iltapäivällä ajettuaan nokkakolarin rekan kanssa.

    Leppävirralla Pohjois-Savossa puolestaan annettiin hälytys suuresta tieliikenteen onnettomuudesta, kun peräti kahdeksan henkilöautoa ja kaksi raskasta ajoneuvoa kolaroivat keskenään Viitostiellä. Rytäkässä kolme ihmistä sai vakavia vammoja ja viisi loukkaantui lievemmin, kertoi poliisi.

    Sekä Viitostiellä että Pälkäneellä kulkevalla tie 12:lla liikenne ohjattiin turmien jälkeen kiertoreitille.

    Lisää aiheesta
    • Poliisi ohjaa liikennettä onnettomuuspaikalla. Kuvituskuva.

      Liikenne | Kymmenen auton kolari Viitostiellä Pohjois-Savon Leppävirralla – liikenne poikki, useita loukkaantuneita

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    lumi
    vesisade
    Ilmatieteen laitos
    tieliikenneonnettomuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita