• Matti Vanhanen käytettävissä eduskunnan puhemieheksi – Anu Vehviläinen kysyi Vanhasen kiinnostusta tehtävään jo suostuessaan itse puhemieheksi

    Keskustan ryhmä päättää ehdokkaasta puhemieheksi ensi viikolla. Eduskunta valitsee uuden puhemiehen ensi viikon tiistaina.
    Anu Vehviläinen ja Matti Vanhanen odottivat äänestysvuoroa eduskunnan valtiosalissa puhemiehen vaalin aikana kesäkuussa 2020. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
    Anu Vehviläinen ja Matti Vanhanen odottivat äänestysvuoroa eduskunnan valtiosalissa puhemiehen vaalin aikana kesäkuussa 2020. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa 
    Uutiset
    25.1.202212:21
    STT

    Keskustan Matti Vanhanen on valmis palaamaan eduskunnan puhemieheksi, kun eduskunta kokoontuu uusille valtiopäiville helmikuun alussa.

    Vanhanen kertoo STT:lle olevansa käytettävissä puhemieheksi, jos keskustan eduskuntaryhmä asettaa hänet ehdolle tehtävään.

    Nykyinen puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) kertoi tiistaina, ettei tavoittele jatkoa puhemiehenä.

    Vanhasen mukaan Vehviläinen oli kertonut hänelle aikeistaan jäädä pois puhemiehen tehtävästä.

    "Itse asiassa silloin, kun hän suostui puhemieheksi, kun siirryin valtiovarainministeriksi vuonna 2020, hän jo pohti ääneen tätä kysymystä ja kyseli myös omaa kiinnostustani", Vanhanen kertoo.

    Keskustan ryhmä päättää ehdokkaasta puhemieheksi ensi viikolla. Eduskunta valitsee uuden puhemiehen ensi viikon tiistaina.

    Vanhanen toimi eduskunnan puhemiehenä nykyisen vaalikauden alussa vuoden verran, kunnes siirtyi valtiovarainministeriksi kesällä 2020.

    Viime toukokuussa Vanhanen jäi pois hallituksesta, kun keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko otti valtiovarainministerin salkun itselleen.

    Vanhasen mukaan eduskunnan puhemiehen vaihtumisessa on kyse Anu Vehviläisen ratkaisusta.

    "Tiedän, että hänellä tämä pohdinta on ollut käynnissä. Arvostan tavattoman korkealle tätä elettä hänen puoleltaan", Vanhanen sanoo.

    Artikkelin aiheet
    Matti Vanhanen
    Anu Vehviläinen
    eduskunta
    puhemiesvaali
    Keskusta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria