• ”Hyvä hallitus, mutta joutuu koville”

    Uutiset
    11.5.201516:00
    Hanna Lensu

    Pohjois-Satakunnan Honkajoella hallituspohja meni kunnan vaalituloksen perusteella aika lailla nappiin. Keskusta sai vaaleissa honkajokelaisten äänistä 44 prosenttia ja perussuomalaiset 42 prosenttia.

    Yli 30 vuotta SMP:n ja perussuomalaisten kunnanvaltuutettuna istunut metallimies Pauli Saarinen iloitsee perussuomalaisten valtaanpääsystä. Hän jäi kuitenkin kaipaamaan sosiaalidemokraatteja mukaan hallitukseen.

    ”Demarien mukanaolo olisi voinut taata yhteiskuntasopua.”

    Hän arvelee, että tulevat ministerit joutuvat kovaan paikkaan.

    ”Jos säästötavoitteita täytenä haetaan, se tulee olemaan raakaa leikkiä.”

    Saarinen toivoo, että hallitus edistäisi maaseutukuntien elinvoimaa ja nuorison työllistymistä.

    Myös sähköalan yrittäjä ja kunnanhallituksen jäsen Erno Haavisto (ps.) Honkajoelta toivoo hallitukselta sellaisia toimia, jotka parantaisivat pienten kuntien ahdinkoa.

    ”Kuntien rahoitusta on jatkuvasti höylätty, mutta tehtävät eivät ole vähentyneet. Edelliseltä hallitukselta jäi paljon isoja asioita kesken. Sote pitää tehdä valmiiksi, se on pienille kunnille ylivoimaisesti suurin asia.”

    Hanna Lensu

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    honkajoki
    kuntapolitiikka
    Perussuomalaiset
    Keskusta
    sote-uudistus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria