• Mikä Leader?

    Uutiset
    18.7.201416:00
    MT toimitus

    Alun perin Leader oli

    Euroopan yhteisön

    aloiteohjelma.

    Termi tulee ranskasta ”Liason Entre Actions de Developpement l’Economie Rurale”.

    Suomennettuna se on

    ”yhdyssiteet maaseudun

    talouden kehittämiseen

    tähtäävien toimien välillä”.

    Suomi on ollut yksi Euroopan

    aktiivisimmista Leader-varojen käyttäjistä.

    Rahastosta voidaan tukea

    yritysten perustamista,

    kehittämistä ja investointeja,

    kylien harrastusmahdollisuuksia ja kansainvälistä toimintaa

    EU-ohjelmakaudelle

    2014–2020 tehtiin Suomessa

    54 hakemusta Leader-ryhmiksi. Päättyneellä kaudella toimi

    56 Leader-ryhmää.

    Ryhmät eli alueelliset

    yhdistykset tekevät

    omat kehittämisohjelmansa,

    auttavat hakijoita

    byrokratiassa ja

    valitsevat hankkeet.

    Maa- ja metsätalousministeriö on varannut 300 miljoonaa euroa ohjelmakaudelle 2014–2020.

    Lisäksi tarvitaan kuntien rahaa

    ja toimijoiden omaa rahaa.

    Ryhmiin voi kuulua asukas,

    yhteisö, julkinen toimija ja yritys.

    2,5 miljoonan suomalaisen

    arvioidaan olleen tai olevan

    mukana Leader-toiminnassa.

    Lähteet: Maa- ja metsätalousministeriö, Leadersuomi.fi,

    Maaseutu.fi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    leader-ohjelma
    maaseudun kehittäminen
    EU-rahoitus
    Maa- ja metsätalousministeriö
    paikallinen toiminta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle