• Puoluekanta, kyvykkyys ja näkemykset ratkaisivat kuntavaaliehdokkaan valinnan

    Maakuntavaaleissa oman kunnan ehdokkaan saaminen maakuntavaltuustoon voi ohittaa puoluekannan.
    Tutkimus on ensimmäinen laaja selvitys suomalaisten äänestämisestä ja äänestysperusteista kuntavaaleissa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Tutkimus on ensimmäinen laaja selvitys suomalaisten äänestämisestä ja äänestysperusteista kuntavaaleissa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA 
    Uutiset
    9.4.201819:20
    STT

    Ehdokkaan puoluekanta, kyvykkyys hoitaa asioita, luotettavuus sekä näkemykset olivat ratkaisevia, kun ihmiset valitsivat kuntavaaliehdokastaan viime vaaleissa. Lähes joka toinen myös tunsi äänestämänsä kuntavaaliehdokkaan henkilökohtaisesti, ilmenee tänään julkistetusta dosentti Sami Borgin kirjasta Kuntavaalitutkimus 2017.

    Tutkimuksen perusteella noin kaksi viidestä ei käyttänyt äänioikeuttaan kuntavaaleissa. Äänestämättä jättivät erityisesti 25–34 -vuotiaat, joilla ei ole ammatillista koulutusta. Siinä missä lähes kaikki 75 vuotta täyttäneet pitävät äänestämistä velvollisuutena, alle 25-vuotiaista nuorista harvempi kuin joka toinen on samaa mieltä.

    Tutkimus on ensimmäinen laaja selvitys suomalaisten äänestämisestä ja äänestysperusteista kuntavaaleissa. Se perustuu rekisteriaineistoihin ja kyselyyn, johon vastasi yli 1  700 ihmistä. Kyselyn toteutti Kantar TNS kuntavaalien jälkeen.

    Tutkimuksen mukaan ehdokasta etsivät ovat selvästi kiinnostuneempia paikallisista ja alueellisista asioista kuin valtakunnallisista asioista. Puolet vastaajista oli kuitenkin sitä mieltä, että valtakunnalliset asiat painottuivat viestinnässä paikallisten aiheiden kustannuksella.

    Äänestäjät halusivat valinnallaan vaikuttaa kuntapalveluista erityisesti terveydenhuoltoon, vanhustenhuoltoon ja koulutukseen. Valtakunnallisissa asioissa tärkeimpiä olivat sote-uudistus, työllisyys ja valtion taloudellinen tilanne.

    Borg arvioi, että tulevissa maakuntavaaleissa oman kunnan ehdokkaan saaminen maakuntavaltuustoon saattaa nousta tärkeäksi äänestysperusteeksi ohi esimerkiksi puoluekannan.

    Artikkelin aiheet
    kuntavaalitutkimus
    äänestäminen
    maakuntavaalit
    puoluekanta
    Sami Borg
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle