• Rankkasade runteli Someroa – Turuntie sortui, viemärit tulvivat yli

    Ukkosmyrskyn ja rankkasateiden jäljet näkyvät Somerolla: sortunut tie, tulvineet alikulut ja ylikuormittunut viemäriverkosto.
    Somerolla koettiin kova ukkosmyrsky ja rankkasateita sunnuntaina 12.7. Kuvituskuva.
    Somerolla koettiin kova ukkosmyrsky ja rankkasateita sunnuntaina 12.7. Kuvituskuva. Kuva: Anita Munter
    Uutiset|Sää
    13.7.202616:15
    Aida Salminen

    Ukkosmyrsky ja rankkasateet koettelivat Someron infrastruktuuria sunnuntaina 12.7.

    Niiden seurauksena tie sortui koko leveydeltään Turuntiellä, useat muut tiet kärsivät, rakennusten kellareihin nousi vettä ja keskustan alikulut täyttyivät kokonaan, kerrotaan Someron kaupungin tiedotteessa.

    Erityisesti keskustan alueella ja Turuntiellä vedenpinta nousi voimakkaasti.

    Someron Vesihuollon mukaan kaikki sadevesipumppaamot toimivat moitteettomasti.

    Hulevesi- ja viemäriverkosto kuitenkin ylikuormittui poikkeuksellisen suuren sademäärän vaikutuksesta siinä määrin, että sadevedellä laimentunutta jätevettä jouduttiin juoksuttamaan ohi vedenpuhdistamon kerralla 4 000 kuutiota. Vuoden 2025 ohijuoksutusmäärä oli 8 000 kuutiota.

    Paimionjoessa uimista tulisi tiedotteen mukaan välttää muutaman päivän ajan, ainakin keskustan läheisyydessä sijaitsevilla uimarannoilla.

    Häiriötilanne aiheutti myös toimintakatkon kaupungin tietoliikenneyhteyksiin. Someron kaupunginkirjaston tietoliikenneyhteydet ovat tällä hetkellä edelleen poikki ja kirjasto on sen vuoksi suljettu.

    Rankkasateet eivät vaikuttaneet juomaveden laatuun tai kaukolämpöverkostoon.

    Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan henkilö- ja eläinvahingoilta tämänhetkisen tiedon mukaan vältyttiin.

    Pelastuslaitokselta oli vahingontorjuntatehtävissä paikalla useita yksiköitä Varsinais-Suomen alueelta. Tällä hetkellä kaikki tiedossa olevat vahingontorjuntatehtävät on saatu hoidettua.

    Lisää aiheesta
    • Rankkasade, kuvituskuva.

      Sää | Sortunut tie, tulipaloja ja tulvia: Rankkasateet osuivat Lounais-Suomeen

    Artikkelin aiheet
    rankkasade
    ukkosmyrsky
    Somero
    tulva
    infrastruktuuri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita